HIFK:lle voitto Atlaksesta

HIFK ei antanut Atlaksen yllättää itseään, vaan otti vieraskentällä selvän 38-17 (18-9)-voiton.

HIFK piti ottelun ohjaksia käsissään koko ottelun eikä Atlaksella ollut missään vaiheessa jakoa.

HIFK aloitti heti vahvasti ja jätti Atlaksen taakseen. HIFK iski tehokkaasti ja samalla puolustus piti Atlaksen tiukasti pihdeissään. Missään vaiheessa ottelua ei ollut epäselvyyttä kumpi kentällä olevista joukkueista on niskan päällä ja näin HIFK jatkaa sarjan kärjessä vakuuttavalla voitolla ja Atlas on edelleen pisteittä.

Atlas-valmentaja Klaus Sarin kiitteli joukkueen taistelua.

– Alku oltiin vähän jäissä, mutta ilme muuttui aikalisän jälkeen ja päästiin paremmin mukaan peliin. Vähän sama juttu toisen puoliajan alussa, ei jostain syystä oltu ihan samassa muodissa mihin lopetettiin ensimmäinen puoliaika. Sitten taas vähän parani. Parempi joukkue voitti. Hyvä tsemppi tytöiltä, Anna erityisesti tsemppasi todella hyvin ja sai hyviä torjuntoja tänään.

HIFK:n päävalmentaja Rostislav Grinishin oli iloinen päästessään kierrättämään leveää rotaatiota.

– Yritettiin peluuttaa kaikkia pelaajia. Meillä oli 3 junnua, jotka saivat peliaikaa. Ihan hyvä peli.

Ottelun parhaana palkittu Johanna Hilli oli voittoon tyytyväinen.

-Meillä oli hyvä vauhti. Teknisiä virheitä vähän liikaa tällaiseen peliin. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä peli.

Atlas-HIFK 17-38 (9-18)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
Atlas: Mariela Lönnqvist 5 (1), Kia Hulkkonen 4, Meri Veikkola 3, Emma von Nandelstadh 1, Wilma Rehnström 1, Riikka Kukkonen 1, Emma Karvala 1, Alisa Jylkäs 1
HIFK: Kathlen Ax 8, Ella Holopainen 6, Linda Cainberg 6, Ida Väyrynen 5, Johanna Hilli 5 (3), Sara Jäntti 3, Liisa Holopainen 3, Petra Gostowski 2

LähiTapiola-tähtipelaajat
Johanna Hilli HIFK 3
Ella Holopainen HIFK 2
Anna Nerola Atlas 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Atlas: Alisa Jylkäs 1 x 2 min, Emma von Nandelstadh 1 x 2 min, Jonna Ahlajoki 1 x 2 min, Matilda Cordeiro 1 x 2 min, Wilma Rehnström 1 x 2 min

HIFK: Kathlen Ax 1 x 2 min

Erotuomarit: Mikael Voionmaa – Jyri Björkman

Yleisöä: 87

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!