Suomen Cupin välierät tiistaina

Suomen Cupin finaalipaikat ratkotaan tiistaina, kun edessä ovat välierät.

Ensimmäisessä välierässä kohtaavat Dicken ja SIF. Ottelun voittaja on kotijoukkue finaalissa 7.2. SM-sarjaa johtava Dicken on ottelussa selkeä ennakkosuosikki, mutta SIF on osoittanut tällä kaudella potentiaalinsa voittamalla muun muassa HIFK:n ja pitämällä viikonloppuna GrIFK:n ahtaalla. Cupin peleissä on aina oma yllätyselementtinsä, joten Dickenin finaalipaikka ei missään nimessä ole mikään läpihuutojuttu.

Toisessa välierässä nähdään HIFK ja GrIFK. Joukkueet kohtasivat toisensa viimeksi loppiaisena ja tuolloin GrIFK otti ottelusta voiton. GrIFK on muutenkin tällä kaudella vihdoin saanut kärkikaksikon päänahkoja, sillä pari kierrosta sitten Dicken sai myös tuta Granin kovuuden. HIFK:n esitykset ovat ailahdelleet viime aikoina, mutta viikonloppuna se palasi vakuuttavasti voittojen tielle voittamalla KyIF:n selvästi. HIFK ja GrIFK olivat vastakkain myös kauden 2019-20 Suomen Cupin finaalissa ja tuolloin HIFK korjasi pokaalin nimiinsä. Nyt GrIFK:lla on revanssin paikka.

Suomen Cupin välierät tiistaina 2.2.:
Kello 19.00 Dicken-SIF (SolidSport)
Kello 20.15 HIFK-GrIFK (SolidSport)



Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 69€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk