Dicken tasoitti otteluparin jännitysnäytelmän jälkeen

GrIFK ja Dicken kävivät jälleen jännittävän ja tasaisen ottelun, joka venyi jatkoajalle. Lopulta Dicken nappasi voiton tasoittaen otteluparin numeroin 28-26.

Joukkueiden välinen ensimmäinen kohtaaminen oli tasainen eikä toinenkaan tehnyt poikkeusta. Ottelu meni lopulta jatkoajalle, jonka Dicken klaarasi nimiinsä.

Ensimmäisellä puoliajalla GrIFK oli hienokseltaan niskan päällä johtaen parhaimmillaan kolmella maalilla. Dicken kuitenkin kiri eron umpeen, mutta GrIFK pääsi maalin johdossa toiselle puoliajalle.

Toisella puoliajalla käsikirjoitus pysyi pitkälti samana. GrIFK:lla oli koko ajan hienoinen etulyöntiasema ja johto oli suurimmillaan kolme maalia kymmenen minuuttia ennen loppua. Johanna Hilli näytti ratkaisseen ottelun jo GrIFK:lle, kun hän teki viime sekunneilla maalin, mutta Anna Lindholm tasoitti vielä viimeisellä mahdollisella hetkellä.

Jatkoajalla Dicken otti ensimmäistä kertaa pelissä etulyönnin ja piti johtoa koko jatkoajan. Näin Dicken tasoitti otteluvoitot ja tilanne on nyt 1-1.

GrIFK:n päävalmentaja Gustaf Ahlroos harmitteli tappiota, mutta oli joukkueensa esitykseen tyytyväinen.

– Jännä ottelu tänään. Olen tyytyväinen joukkueen suoritukseen. Tsemppasimme hyvin loppuun saakka, mutta valitettavasti ei riittänyt tänään. Uusi peli maanantaina.

– Aika ailahteleva peli. Jännä semifinaali kuten edellinenkin. Pallo pomppi meille tänään. Maanantaina jatketaan hyvillä mielin, Dickenin päävalmentaja Ken Sirenius analysoi.

Ottelun parhaana palkittiin GrIFK:n maalilla torjunut Moa Sjölund.

– Jännä ottelu. Pienet yksityiskohdat ratkaisevat lopuksi. Seuraavalla kerralla otamme voiton, Sjölund totesi.

GrIFK-Dicken ja. 26-28, 23-23 (13-12)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
GrIFK: Sara Sandelin 5, Johanna Hilli 5, Emma Wickström 3, Carolina Rehnberg 3, Sandra Laitinen 3, Linnea Harms 3, Corinna Jensen 2, Matilda Ohvo 1, Alexandra Karsten 1

Dicken: Malena Heikkinen 5, Emilia Valkamo 4, Tove Salokivi 4, Matilda Peitsaro 4 (1), Janica Sjöström 3, Anna Lindholm 2, Anna Lindahl 2, Linnea Aula 2, Anna Westerlund 1, Linn Wentzel 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Moa Sjölund GrIFK 3
Emilia Valkamo Dicken 2
Sara Sandelin GrIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
GrIFK: Corinna Jensen 1 x 2 min, Linnea Harms 1 x 2 min
Dicken: Linnea Aula 1 x 2 min, Malena Heikkinen 1 x 2 min, Matilda Peitsaro 1 x 2 min

Erotuomarit: Samuel Leandersson – Werneri Kivipato

Yleisöä: 0

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!