GrIFK hautasi SIF:n välierähaaveet

SIF:n viimeinenkin oljenkorsi välieristä hautautui, kun GrIFK oli kotikentällään murskaava. GrIFK ratkaisi ottelun jo ensimmäisellä puoliajalla ja meni lopulta selvään 32-19 (18-5)-voittoon.

GrIFK ei jättänyt mitään sattumanvaraan, vaan karkasi heti ensimmäisellä puoliajalla. GrIFK:n puolustus piti SIF:n ainoastaan viidessä maalissa avausjaksolla ja samaan aikaan GrIFK:n hyökkäyspeli rullasi hienosti.

Toinen puoliaika oli tasaisempi, mutta ottelu oli jo ratkennut.

GrIFK:n voitto tarkoitti sitä, ettei SIF pysty enää tavoittamaan KyIF:iä ja näin samalla välieräjoukkueet on sinetöity.

GrIFK:n Gustaf Ahlroos kiitteli joukkueen puolustuspelaamista.

– Tyytyväinen puolustukseen ja maalivahtipeliin. Voitettiin peli hyvän ensimmäisen puoliajan ansiosta. Nyt täysi fokus kohti seuraavaa ottelua ja tulevaan semifinaaliin.

SIF:n päävalmentaja Jan Hagman myönsi Granin paremmuuden ja piti joukkueensa heikkoa alkua ottelun ratkaisuna.

– Onnea Granille. Ansaittu voitto. Olivat meitä parempia tänään. Meillä taas huono alku otteluun. Hyökkäyksessä ongelmia ja Grani pystyi kontraamaan meitä rikki. Meiltä huonoja viimeistelyjä ja ajoitukset pielessä. Yksi ottelu jäljellä ja lähdetään voittamaan sitä.

Ottelun parhaana palkitun Johanna Hillin joukkue alkoi toisella puoliajalla katsoa jo kohti tulevaa.

– Hyvä ensimmäinen puoliaika meiltä. Puolustus oli kova ja hyökkäys toimi. Toisella puoliajalla pystyimme harjoittelemaan tulevia pelejä ajatellen.

GrIFK-SIF 32-19 (18-5)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
GrIFK: Johanna Hilli 8 (1), Linnea Harms 6, Matilda Ohvo 4, Alexandra Karsten 4, Corinna Jensen 4, Mathilda Sandblom 3, Christina Rehnberg 2, Emma Wickström 1

SIF: Madeleine Lindholm 9, Erica Gustafsson 3, Nora Wunsch 2 (2), Nea Puijola 1, Carin Lemström 1, Saara Lehtola 1, Natalie Jürgens 1, Alexandra Broman 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Johanna Hilli GrIFK 3
Alexandra Karsten GrIFK 2
Linnea Harms GrIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
GrIFK: Emma Wickström 1 x 2 min, Johanna Hilli 1 x 2 min
SIF: Madeleine Lindholm 1 x 2 min, Nea Puijola 1 x 2 min

Erotuomarit: Teemu Kaulio – Annette Nyberg

Yleisöä: 0


 


Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 69€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk