Dicken murskasi KyIF:n

Dicken aloitti mestaruuden puolustamisen väkevästi, kun se kaatoi vieraskentällä KyIF:n 32-13 (19-5).

Dicken karkasi KyIF:ltä heti ottelun alussa ja repäisi jo yhdeksän maalin johdon ennen viimeisen vartin täyttymistä. Ero vain kasvoi, kun Dicken puolustus piti KyIF:n vain viidessä maalissa ensimmäisellä puoliajalla. Samaan aikaan Dicken latoi 19 maalia KyIF:n verkkoon.

Toisella puoliajalla juoni pysyi pitkälti samana eikä KyIF pystynyt haastamaan Dickeniä, vaikka saikin enemmän onnistumisia. Dickenin voitto ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa uhattuna.

KyIF:n päävalmentaja Tomas Mecklin harmitteli omiensa vaisuutta.

– Suunnilleen samanlainen alku kuin vuosi sitten. Jostain syytä ei saatu taistelutahtoa alussa. Heitot lähtivät vähän vääristä paikoista. Muutama positiivinen asia, mutta niitä oli liian vähän.

Dickenin päävalmentaja Thomas Hivert oli tyytyväinen pelaajiensa otteisiin.

– Yksi askel eteenpäin. Parannettiin viime pelistä. Hienoa, että pystyimme kierrättämään koko pelaajamateriaalia. Uudet pelaajat onnistuivat hienosti.

Ottelun vakuuttavimman palkinnon pokannut Kira Itkonen oli niin ikään mielissään pelistä.

– Mielestäni ok-peli. Vaikka oli kauden ensimmäinen SM-sarjapeli, en juurikaan jännittänyt. Varmasti tuli oma torjuntaennätys SM-sarjassa.

KyIF-Dicken 13-32 (5-19)

Maalintekijät
KyIF: Johanna Degerth 6, Jessi Laasio 4, Aini Salminen 1, Liisa Holopainen 1, Fanny Axberg 1

Dicken: Karolina Nylund 6, Anna Lindahl 6, Matilda Peitsaro 4, Janica Sjöström 3, Jessika Gammals 3, Emilia Valkamo 2, Anna Lindholm 2, Malena Heikkinen 2, Mia Åstrand 1, Linn Wentzel 1, Tove Salokivi 1, Catarina Nyberg 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Kira Itkonen Dicken 3
Karolina Nylund Dicken 2
Johanna Degerth KyIF 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
KyIF: Jessi Laasio 1 x 2 min
Dicken: Emilia Valkamo 1 x 2 min, Linn Wentzel 2 x 2 min, Tove Salokivi 1 x 2 min

Erotuomarit: Volodymyr Filonenko – Teemu Kaulio

Yleisöä: 182

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!