GrIFK kesti KyIF:n loppukirin

GrIFK ja KyIF kävivät jännittävän kamppailun voitosta, mutta GrIFK kesti vierailijoiden kovan loppukirin ja nappasi 22-21 (15-13)-voiton.

Ensimmäisellä puoliajalla GrIFK pääsi parhaimmillaan kolmen maalin johtoon, mutta KyIF ei päästänyt kotijoukkuetta karkuun ja kiri takaisin kantaan. GrIFK sai ensimmäisen puoliajan loppuun pari tärkeää onnistumista ja pääsi kahden maalin johdossa tauolle.

KyIF tuli pukukopista vahvasti ja nousi pian tasoihin. Sen jälkeen GrIFK iski kuitenkin ratkaisevaksi osoittautuneen iskunsa, kun se viidellä peräkkäisellä maalilla pääsi viiden maalin johtoon. KyIF sai kurottua eron vielä kiinni pari minuuttia ennen loppua kovalla kirillään. KyIF nollasi GrIFK:n lähes 20 minuutiksi. Viimeisen ja ratkaisevan maalin iski kuitenkin viime hetkillä Emma Wickström varmistaen Granille voiton.

GrIFK:n valmentaja Miro Koljonen oli helpottunut, että joukkue sai napattua ottelusta voiton.

– Ensimmäisessä erässä puolustus oli epäselvää, mutta saatiin korjattua se toiseen erään kuntoon. Hyökkäyksessä kadotettiin ajoitukset ja tehtiin peli eritäin vaikeaksi aivan turhaan.

KyIF:n päävalmentaja Thomas Mecklin piti esitystä positiivisena.

– Hetkittäin tosi hyvää peliä molemmilta joukkueilta. Annettiin liian usein pallo vastustajille turhaan. Hassattiin muutama hyökkäys huonoihin heittoratkaisuihin. Puolustus parempaan suuntaan ja peli sujui hyvin, kun tehtiin yhdessä. Hyvin tsempattu loppuun asti.

Ottelun parhaana palkittu Carolina Böckelman iloitsi vahvan puolustuspelin tuoneen pisteet.

– Hetkittäin hyvää peliä ensimmäisellä puoliajalla ja toisella puoliajalla saatiin puolustuskin toimimaan. Onneksi saimme pidettyä etumatkan vaikkakin hyökkäyspeli tyrehtyi. Kaksi pistettä on aina kaksi pistettä.

GrIFK-KyIF 22-21 (15-13)

Maalintekijät
GrIFK: Carolina Rehnberg 7, Carolina Böckelman 5, Emma Wickström 4, Greta Wirén 2, Alexandra Karsten 2, Corinna Jensen 2

KyIF: Johanna Degerth 6, Jessi Laasio 5, Adriana Jakimova 3, Liisa Holopainen 3, Daniela Lindgård 2, Aino Pietiläinen 1, Mariela Lönnqvist 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Carolina Böckelman GrIFK 3
Adriana Jakimova KyIF 2
Suvi Erhovaara KyIF 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
GrIFK: Corinna Jensen 1 x 2 min, Jenny Fröberg 1 x 2 min
KyIF: Adriana Jakimova 1 x 2 min

Erotuomarit: Tapani Kuri – Harri Nieminen

Yleisöä: 256

 

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!