HIFK Siuntio Cupin myötä kesäharjoittelukauteen

HIFK:n naisten joukkue voitti kolmatta kertaa peräkkäin Siuntiossa järjestettävän ulkokenttien Suomen mestaruusturnauksen. Tällä kertaa finaalissa kukistui Atlas Vantaalta. Joukkueet pelasivat toisiaan vastaan jo alkulohkossa.

Voitto Siuntiossa oli sikälikin mukava päätös HIFK:n kaudelle, sillä uusi kausi käynnistyy nyt. Ensimmäiset kesäharjoitukset olivat tiistaina 19.5. Kesällä HIFK harjoittelee enimmäkseen fysiikkaa, mutta myös lajiharjoituksia on. Joukkue lähtee testaamaan crossfitia, eli voimaharjoittelumaista kuntopiiriharjoittelua.

Varsinainen kauteen valmistautuminen tapahtuu elokuussa. Sarja alkaa syyskuussa.

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!