Ratkaisut edessä runkosarjassa

SM-sarjan runkosarja päättyy ensi viikon keskiviikkona ja pelaamatta on kaikkiaan enää viisi ottelua. Pelissä on vielä paljon. Viimeinen puolivälieräpaikka on vielä pelissä, samoin runkosarjan voittaja ratkeaa vasta päätöskierroksella.

Kuva: Juha Tamminen

Kuva: Juha Tamminen

Runkosarjan lopullinen sijoitus on varma vain kolmanneksi sijoittuvan SIF:n ja kahdeksanneksi jäävän ÅIFK:n osalta. Dicken ja HIFK ovat varmat joukkueet suoraan välieriin, mutta kaksikon keskinäinen järjestys sarjataulukon kärjessä on vielä ratkaisematta. Joukkueet ovat tasapisteissä, mutta HIFK:lla on vielä kaksi ottelua pelaamatta, Dickenillä yksi. Kauden keskinäiset ottelut ovat Dickenille 2-1, joten tasapisteisiin päädyttäessä Dicken on HIFK:ta edellä.

BK-46 ja Atlas kamppailevat vielä kotiedusta puolivälierissä. Karjaalaisilla on pisteen etumatka ennen päätöskierrosta, mutta joukkue matkaa runkosarjan viimeisessä ottelussa ykkössijasta taistelevan HIFK:n vieraaksi, kun Atlas kohtaa vieraissa jumbojoukkue ÅIFK:n. Mikäli kaksikko päätyy tasapisteisiin, on Atlas edellä keskinäisten otteluitten perusteella.

Viimeisestä puolivälieräpaikasta taistelevat puolestaan KyIF ja Sparta. KyIF:lla on pisteen etumatka ja etulyöntiasema myös keskinäisissä otteluissa, joten Spartan ainoa mahdollisuus nousta kuudenneksi on lyödä SIF vieraissa ja toivottava samalla KyIF:n tappiota Dickenille.

KyIF puolestaan voi voitolla tavoittaa Atlaksen, mutta jää vantaalaisten taakse joka tapauksessa keskinäisten otteluitten perusteella.

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!