Lauantaina kaksi ottelua – Dicken aloittaa kautensa

SM-sarja jatkuu lauantaina kahdella ottelulla. Samalla Dicken aloittaa kautensa.

Dicken aloittaa kauden heti kovimmalla mahdollisella tavalla, kun se vastaansa vieraskentällä HIFK:n. HIFK aloitti kautensa niukalla 30-29-voitolla SIF:stä. HIFK:lla on hampaankolossa vielä viime kauden jäljiltä, kun Dicken nappasi itselleen mestaruuden. Vaikka kausi on vasta alussa, niin tietynlaista osviittaa kauden suuntamerkeistä saadaan jo kohtaamisessa.

– Meillä on hyvin pitkälle sama joukkue kuin edelliskaudella, joten uskon että kaudesta tulee hyvä, Dickenin Anna Lindahl kertoo seuran sivuilla.

Dickenin päävalmentaja Ken Sirenius odottaa kovaa kautta.

– Haastava kausi tulossa ja minusta on hienoa, miten hyvin joukkue ja pelaajat ovat ottaneet haasteen vastaan. Usko omaan tekemiseemme on korkealla, Sirenius sanoo Dickenin sivuilla.

Lauantain toisessa pelissä kohtaavat PIF ja GrIFK. PIF:lle ottelu on kauden toinen, kun taas GrIFK on ehtinyt pelata jo kaksi peliä. PIF hävisi kauden avauksessaan KyIF:lle 17-31. GrIFK on aloittanut kautensa kahdella voitolla kaadettuaan ensin SIF:n selvästi ja viimeksi keskiviikkona KyIF:n kovan taistelun jälkeen.

SM-sarjan lauantain ottelut:
15.30 PIF-GrIFK
16.00 HIFK-Dicken

SolidSport näyttää kaikki ottelu suorina lähetyksinä. Lisätietoa löytyy täältä.


 


Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 69€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk