Välieräennakko: Dicken-SIF

Lauantaina alkaa SM-sarjan Dickenin ja SIF:n välieräpari. Dicken on välierään lähdettäessä ennakkosuosikki, mutta SIF on kauden aikana osoittanut yllätyspotentiaalinsa.

Dicken voitti runkosarjan vakuuttavasti häviten kauden aikana vain kaksi peliä.

Runkosarjassa Dicken vei kaikki joukkueiden väliset kohtaamiset varsin selkeällä erolla. SIF pystyi kuitenkin yllättämään kauden aikana HIFK:n, joten potentiaalia joukkueessa on kaiken osuessa kohdilleen.

– Olemme koko ajan menneet eteenpäin, vaikka korona ja loukkaantumiset ovat rikkoneet monet treenit ja matsit. Aina löytyy parannettavaa, mutta mielestäni naisten asenne alkaa olla eri mitä se oli kaksi vuotta sitten. Ne he alkavat ymmärtää, että voittamisen takana on kova työ, SIF:n päävalmentaja Jan Hagman pukee sanoiksi joukkueensa lähtötilanteen tulevaan välieräsarjaan.

Dickenin päävalmentaja Ken Sirenius oli tyytyväinen joukkueensa edesottamuksista runkosarjan aikana.

– Olemme nostaneet puolustuspelaamisen tasoa hienosti viime kaudesta, ja se näkyy myös suhteellisen tasaisena suorittamisena runkosarjan aikana. Pelaamme parhaimmillamme hyvin omilla vahvuuksilla. Hyökkäyspelaamista työstetään nyt hieman enemmän tulevia vastustajia ajatellen, Sirenius valotti.

Vaikka ennakkoon ottelun lähtökohdat ovat selvät, niin Sirenius toivoo tasaista välieräsarjaa.

– Toivottavasti on haastavat pelit edessä. Siuntiolla on parhaimmillaan hyvä kapasiteetti, varsinkin hyökkäyspelissä, johon meidän tulee valmistautua. Me valmistaudumme suorittamaan 100 prosenttisesti jokaisessa tilanteessa koko joukkueen voimin, Sirenius miettii lähtökohtia tulevaan välieräsarjaan.

Hagman tunnistaa otteluparin lähtökohdat, mutta ei pidä Dickeniä voittamattomana vastustajana.

– Dickenillä on laaja materiaali ja he ovat aika hyviä kaikilla osa-alueilla, mutta samaa ruokaa he syövät kuin meidän naisemme, Hagman heittää.

– Sarjaa ratkeaa siihen, ettemme anna koskaan periksi ja, että meidän itseluottamus voittaa on parempi kuin koskaan, Hagman naulaa.

Välierät (Paras viidestä):
02.04. 19:00 Dicken-SIF
05.04. 19:00 SIF-Dicken
08.04. 19:15 Dicken-SIF (VeikkausTV)

Tarvittaessa
10.04. 19:00 SIF-Dicken
12.04. 19:00 Dicken-SIF

Play off -vaiheessa otteluita ei enää siirretä, vaan mikäli toinen ei saa joukkuetta jalkeille, niin ottelu kirjataan 10-0 toiselle joukkueelle ja play off -sarja jatkuu seuraavasta ottelusta suunnitelman mukaan.

SolidSport näyttää kaikki ottelut suorina lähetyksinä. Lisätietoa löytyy täältä.

Koko käsipalloliiton historia nyt kaksissa kansissa! Tilaa Pihkassa palloon tai Fäst vid bollen nyt vaivattomasti verkosta.



Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 69€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk