Dicken selvään voittoon PIF:stä

Dicken esitti vahvaa puolustuspelaamista ja pääsi harjoittelemaan maalintekoa PIF:n kustannuksella voitettuaan 42-16 (18-8).

Ottelun voittajasta ei ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Dicken karkasi jo heti alussa 7-0-johtoon ja PIF sai maalitilinsä avattua vasta vajaan yhdeksän minuutin jälkeen. Dickenin vahvan alun jälkeen tilanne hieman tasoittui, mutta Dicken lähti siitä huolimatta 10 maalini johdossa toiselle jaksolle.

Dicken ei höllentänyt otettaan toisella puoliajalla, vaan painoi kovaa loppuun saakka. Lopulta taululla olivat selvät Dickenin voittolukemat.

Dickenin päävalmentaja Ken Sirenius hehkutti joukkueensa esitystä.

– Me esiinnyttiin tänään tosi hyvällä asenteella, työnteolla ja joukkuemoraalilla. Olen todella iloinen ja ylpeä siitä, vaikka meillä oli pienempi rinki mukana, niin se ei näkynyt. Fokus oli pelissä 60 minuuttia ja olen todella iloinen siitä.

Robert Åberg kiitteli oman joukkueensa taistelua.

– Me tullaan melkein joka otteluun uudella joukkueella ja nämä ovat todella opettaivisia kokemuksia kaikille. Olen ylpeä joukkueesta koska he tsemppasivat koko ottelun vaikka vastassa oli erittäin taitava joukkue. Nähdään taas ensi viikolla meidän kotiottelun merkeissä.

Kolme tähteä ottelun jälkeen pokannut Linn Wentzelin mukaan hyvä puolustuspelaaminen petasi asetelmat hyvälle hyökkäämiselle.

– Vaikka meillä oli pienempi rinki niin onnistuimme pitämään kivikovan puolustuksen. Tämän ansiosta pääsimme nopeisiin hyökkäyksiin. Me juostiin hyvin tänään, ja yhteistyö puolustuksen ja maalivahdin kanssa toimi hyvin

Dicken-PIF 42-16 (18-8)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
Dicken: Anna Westerlund 7, Janica Sjöström 7, Matilda Peitsaro 7 (2), Linn Wentzel 5, Anna Lindholm 5, Anna Lindahl 5, Malena Heikkinen 3, Ella Valkamo 2, Nina Ottelin 1

PIF: Anette Rakkolainen 8 (5), Manon Deguelle 2, Matilda Sjöstedt 1, Anna Nylund 1, Ella Nyberg 1, Thea Nordling 1, Ella Lepola 1, Rebecca Anckar 1

Tähtipelaajat
Linn Wentzel Dicken 3
Janica Sjöström Dicken 2
Anette Rakkolainen PIF 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Dicken: Malena Heikkinen 1 x 2 min, Matilda Peitsaro 1 x 2 min
PIF: Thea Nordling 1 x 2 min

Erotuomarit: Niko Tillan – Magnus Roth

Yleisöä: 57

 

Koko käsipalloliiton historia nyt kaksissa kansissa! Tilaa Pihkassa palloon tai Fäst vid bollen nyt vaivattomasti verkosta.


Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 69€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk