HIFK kukisti niukasti Dickenin

HIFK ja Dicken kohtasivat kauden ensimmäisessä hegemoniapelissä. Joukkueiden kohtaaminen oli jälleen odotetun tasainen ja jännittävä. Lopulta HIFK otti ottelusta niukan 22-21 (12-11).

HIFK aloitti ottelun vahvemmin ja karkasi ensimmäisen jakson puolivälin jälkeen jo viiden maalin johtoon. Hiljalleen Dicken alkoi saada pelin juonesta kiinni ja Emilia Valkamon ja Anna Lindholmin maaleilla Dicken kiri tasoihin tekemällä viisi seuraavaa maalia. HIFK pääsi kuitenkin maalin johdossa toiselle jaksolle.

Toinen puoliaika sujui tasaisissa merkeissä. Joukkueet olivat koko ajan parin maalin sisällä ja johto vaihtui muutamaan kertaan. Lopulta HIFK pystyi puristamaan voiton maalilla ja pääsi juhlimaan revanssia viime kauden finaalisarjasta.

HIFK:n päävalmentaja Nils Kühr iloitsi voitosta.

– Saamme olla iloisia kahdesta pisteestä tänään. Liikaa teknisiä virheitä molemmissa päissä. Nuoret pelaajamme tekevät hyvää työtä ja opimme paljon tästä pelistä.

Dickenin päävalmentaja Ken Sireniuksen mukaan joukkueella oli vielä kauden avausottelun tuomaa ruostetta koneessa.

– Kauden ensimmäinen peli meille, mikä näkyi teknisissä virheissä. Maalivahtimme teki hienon ottelun tänään.

Ottelun parhaana palkittu Ella Holopainen oli voittoon tyytyväinen.

– Meillä oli hieman vaikeat lähtökohdat tänään, koska meiltä oli paljon pelaajia poissa, mutta hyvin pääsimme mukaan otteluun.

HIFK-Dicken 22-21 (12-11)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
HIFK: Kira Härkönen 5 (2), Ella Holopainen 5, Ida Väyrynen 3, Petra Gostowski 3, Emma von Nandelstadh 2, Roosa Niemi 2, Isabel Larsson 1, Jannie Grönmark 1

Dicken: Malena Heikkinen 5, Emilia Valkamo 3, Anna Lindholm 3, Emilia Kohonen 3, Linn Wentzel 2, Tove Salokivi 2, Matilda Peitsaro 2 (1), Jessika Gammals 1

Tähtipelaajat
Ella Holopainen HIFK 3
Kira Itkonen Dicken 2
Kira Härkönen HIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
HIFK: Emma von Nandelstadh 2 x 2 min, Ida Väyrynen 1 x 2 min, Isabel Larsson 1 x 2 min, Kira Härkönen 2 x 2 min

Dicken: Emilia Valkamo 1 x 2 min, Matilda Peitsaro  3 x 2 min, sulkeminen 3 ulosajon takia, Tove Salokivi 1 x 2 min

Erotuomarit: Teemu Kaulio – Mikael Voionmaa

Yleisöä: 89


 


Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 69€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk