Käsipallon naisten SM-sarja

GrIFK ja Sparta kohtaavat kärkikamppailussa

Viikonloppuna pelataan yhteensä neljä ottelua, sarjakärki BK-46 on huilivuorossa.

Kauniaisissa GrIFK mittaa lauantaina Spartan vireen. Kummankin joukkueen kausi on lähenyt ennakkokaavailujen mukaisesti liikkeelle ja ryhmät ovatkin sarjassa peräkkäin kolmantena ja neljäntenä. Nuorella ryhmällä operoivalla kotijoukkueella on etenkin hyökkäyspeli ollut valmista jo ensimmäisillä kierroksilla. Maaleja on syntynyt keskimäärin yli kolmekymmentä per ottelu, se on sarjassa ylivoimaisesti eniten. Kauden ainoa tappio tuli edellisessä vieraspelissä mestari-HIFK:ta vastaan.

Spartalla on vastustajaansa huomattavasti kokeneempi ja rutinoituneempi joukkue. Valmentajanvaihdosten jälkeen peli ei ole kuitenkaan vielä loksahtanut täysin paikoilleen. Kauden edetessä peli paranee entisestään ja Spartaa ei voi missään nimessä laskea ulos mitalitaisteluista. Alkukauden viidestä pelistä tilillä on kaksi voittoa ja kolme tappiota. Pienestä orastavasta tappioputkesta voidaan kai puhua, kun kaksi viimeistä ottelua on päättynyt tappioihin(Dicken ja HIFK). Nyt pitäisi saada kurssi käännettyä, Dicken, Atlas ja ÅIFK ovat sarjataulukossa samoissa pisteissä Spartan kanssa.

 

la 27.10. 14:oo Pirkkolan Palloiluhalli Dicken – SIF

la 27.10. 15:45 Kauniaisten Palloiluhalli GrIFK – Sparta IF

su 28.10. 15:3o Helsingin Urheilutalo HIFK – KyIF

su 28.10. 18:oo Myyrmäen Urheilutalo Atlas – ÅIFK

 

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!