Karjaa

BK-46 otti ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan

BK-46 säilytti kotiedun ensimmäisessä ottelussa ÅIFK:ta vastaan vaivattomasti. Ottelu SISU Areenalla päättyi 29-18 (15-6).

Akilleen kantapäänä ollut puolustuspelaaminen oli kuosissa ja ottelu ratkesi kotijoukkueen hyväksi varhaisessa vaiheessa. Ensimmäisen puolituntisen aikana ÅIFK onnistui maalinteossa ainoastaan kuusi kertaa.

– 60 minuuttia hyvää puolustuspeliä. Mustan helmikuun jälkeen on nyt aika parantaa otteita. Joukkueen tavoite on voittaa suoraan kolmessa ottelussa. Mutta pitää muistaa että seuraavakin ottelu alkaa tilanteesta 0-0, Peter Kihlstedt sanoi.

Niin kuin usein käy, kun ottelu ratkeaa aikaisin, oli toinen jakso keskiviikkona todella tasainen. Perjantaina tarina voi mahdollisesti saada uuden käänteen, jos raitapaidoilla hiipii hyvänolontunne puseroon edes hieman. Runkosarjassa marginaali Samppalinnassa oli vaivaisen maalin verran karjaalaisten hyväksi.

– Pää pystyyn vaan ja seuraavaan peliin. Yksinkertaisesti oltiin tänään huonompi joukkue. Kotikenttä voi auttaa, ÅIFK:n päävalmentaja Viljami Saastamoinen mietti.

Yvonne Westerholm paukutti seitsemän osumaa ja valittiin kentän parhaaksi.

– Mahdottoman hieno joukkuefiilis nyt kun tosipelit alkavat. Meillä on nyt ollut monta hyvää treeniviikkoa takana ja koko joukkue uskoo tekemiseensä.

Maalintekijät

BK-46: Pamela Degerman 8, Yvonne Westerholm 7, Jenny Löf 4, Madeleine Lindholm 4, Malin Holmqvist 3, Linda Sjöblom 1, Sofia Silen 1, Heidi Sjöberg 1.

ÅIFK: Anna Harri 5, Carolina Pettersson 3, Elin Sundell 3, Malin Gullqvist 2. Emma Saarela 2, Johanna Kajander 2, Maja Enholm 1.

LähiTapiola Tähdet

*** Yvonne Westerholm, BK-46

** Pamela Degerman, BK-46

* Matilda Björkqvist, BK-46

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!