Atlas murskasi ÅIFK:n jo avauspuoliskolla

Atlaksen ja ÅIFK:n välisestä SM-sarjan ottelusta lauantaina Myyrmäessä tuli hämmentävän yksipuolinen näytös. Turkulaisilla kesti yli 20 minuuttia saada kuparinen rikki ja Atlas oli tuossa vaiheessa jo mennyt omille teilleen. Loppunumerot kirjattiin vantaalaisten eduksi 32-18.

Avausmaalia ottelussa saatiin odottaa liki neljä minuuttia, mutta sen jälkeen kentällä oli käytännössä vain yksi joukkue. Atlas tehtaili maaleja tasaista tahtia ja ÅIFK:n hyökkäyspeli ei toiminut lainkaan. Pelikellon näyttäessä pelatuksi 20.12 olivat taululla hämmästyttävät numerot 12-0. ÅIFK sai tämän jälkeen vihdoin maalitilinsä auki, mutta taukonumerot 18-3 kertovat, että toisen 30-minuttiinen oli enemmän muodollisuus.

Atlas kävi parhaimmillaan jo 17 maalin karkumatkalla, mutta ottelun loppua kohden ÅIFK terästäytyi sen verran, että lukemat pysyivät siedettävinä.

ÅIFKvalmentaja Ulf Andersson kommentti ottelusta oli paljon kuvaava.

– Katastrofi; kukaan ei uskonut itseensä 9 metrin viivan sisällä, eikä ollut valmistautunut. Teimme lisäksi liikaa teknisiä virheitä, Andersson kiteytti.

Atlas-valmentaja Kari-Petri Kalliolla oli ymmärrettävästi huomattavasti aurinkoisemmat mietteet.

– Pelasimme Karjaalla viime sunnuntaina hyvin ja pystyimme tänään, varsinkin ensimmäisellä puoliajalla, pelaamaan vielä paremmin. Vastustaja ei saanut oikein mitään aikaiseksi. Puolustuksemme oli todella hyvä, Jippe pelasi maalissa loistavasti, ja myös hyökkäyksemme toimi.

Atlas-maalivahti Johanna Peltonen valittiinkin ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi.

– Hyvä peli koko joukkueeltamme. Pelimme oli kurinalaista ja fokus pysyi lähes koko ottelun ajan. Puolustus oli hyvä, hyökkäyksessä teimme sovittuja asioita ja asenteemme oli kohdillaan, Peltonen totesi tyytyväisenä.

Atlas – ÅIFK 32-18 (18-3)

Yleisömäärä: 101

Maalintekijät:
Atlas: Högbacka Emmi 4, Kunttu Anna-Maria 2, Helaskoski Kristiina 3, Pihlström Anu 7, Sarelin Nina 7, Häyrinen Pirjo 2, Jauhiainen Anna 4, Heerman Nea 3
ÅIFK: Enholm Maja 2, Harri Anna 5, Bäcklund Matilda 2, Forss Sofia 2, Martin Moa 2, Lagerbohm Fredrika 3, Kullberg Heidi 2

Varoitukset:
Atlas: Ekström Noora, Jauhiainen Anna
ÅIFK: Forss Sofia, Lagerbohm Fredrika, Onav Sari

Ulosajot:
Atlas: Ekström Noora, Kunttu Anna-Maria, Sjölund Annica, Jauhiainen Anna
ÅIFK: Keto Helen, Bäcklund Matilda, Martin Moa

LähiTapiola-Tähdet:
* Sarelin Nina (Atlas)
** Pihlström Anu (Atlas)
*** Peltonen Johanna (Atlas)

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!