Karjaa

BK-46 puristi voiton Atlaksesta

Naisten SM-sarjan perjantain ainoassa ottelussa käytiin tasainen vääntö pisteistä. BK-46 otti vaihtelevien vaiheiden jälkeen niukan 25-23-vierasvoiton Atlaksesta ja kohenteli täyden pistepotin myötä asemiaan sarjataulukossa.

Ottelu alkoi vieraiden merkeissä ja jo ennen kolmen minuutin täyttymistä taululla olivat lukemat 0-3. Vähitellen Atlas sai kuitenkin juonesta kiinni ja oli parhaimmillaan jo neljän maalin johdossa, mutta tauolle mentiin emäntien niukassa 13-12-johdossa.

Tauon jälkeen edettiin tasatahtia, kunnes nyt puolestaan BK-46 nykäisi neljän maalin eron. Atlas nousi vielä kertaalleen maalin päähän, mutta sen pidemmälle vantaalaisten voimat eivät riittäneet.

BK-46:n valmentaja Gustaf Ahlroos iloitsi ennen kaikkea lopputuloksesta.

– Olen tyytyväinen ensimmäisten kahdeksan minuutin peliin. Onneksi voitimme tänään, sillä Atlas taisteli hyvin. Tärkeät kaksi pistettä, Ahlroos summasi.

Pisteiden merkitystä korosti myös ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi valittu BK:n maalitykki Pamela Degerman.

– Tärkeät kaksi pistettä jatkoa ajatellen. Välillä peli kulki jopa ihan mainiosti, mutta paljon jäi parannettavaa, Degerman arvioi.

Atlas-luotsi Kari-Pekka Kallio löysi joukkueensa otteista hyvääkin, mutta tulos ei luonnollisesti tyydyttänyt.

– Asemapuolustus oli hyvää, varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. Toisella puoliskolla tuli liikaa virheitä molemmissa päissä ja hyökkäysvirheistä BK pääsi rankaisemaan puolinopeilla. Olisi pitänyt ottaa pisteet kotiin – ne olivat tarjolla.

Atlas – BK-46 23-25 (13-12)

Yleisömäärä: 75

Maalintekijät:
Atlas: Högbacka Emmi 1, Kuntltu Anna-Maria 2, Helaskoski Kristiina 3, Lindqvist Katja 1, Pihlström Anu 3, Lyytinen Johanna 1, Sarelin Nina 4, Holopainen Salla 1, Jauhiainen Anna 7
BK-46: Degerman Pamela 8, Sjöblom Linda 3, Silen Sofia 5, Gustafsson Erica 1, Nyberg Annette 2, Ahlroos Ina 1, Sjölund Elin 4, Aaltonen Josefin 1

Varoitukset:
Atlas: Pihlström Anu 1
BK-46: Silen Sofia 1, Kihlstedt Madeleine 1, Aaltonen Josefin 1

Ulosajot:
Atlas: Sarelin Nina 2, Helaskoski Kristiina 1
BK-46: Degerman Pamela 1, Kihlstedt Madeleine 1

LähiTapiola-Tähdet:
* Silen Sofia, BK-46
** Jauhiainen Anna, Atlas
*** Degerman Pamela, BK-46

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!