HIFK karkasi SIF:lta tauon jälkeen

HIFK eteni keskiviikon SM-sarjan ottelussa loppujen lopuksi selkeään 40-24-voittoon vierailleesta SIF:sta. Vielä tauolla siuntiolaiset olivat kolmen maalin tuntumassa, mutta toisella puoliajalla HIFK meni menojaan.

HIFK-leirissä voitto maistui makealta ja erityisesti ilahdutti se, että peli kulki todella hyvin.

– Nopeaa peliä. Hieman hermostunutta alussa. Hemmetin hauskapelata, ottelun vakuuttavin pelaaja Annika Lindström totesi.

HIFK:n päävalmentaja Birgitta Lindholm oli myös aurinkoisella tuulella taiston tauottua.

– Pelattiin läpi ottelun sovitun mukaisesti, pelaajien asenne ja tahtotila toivat voiton. Ensimmäisen kerran tällä kaudella pelattiin täydet 60 minuuttia kunnon peliä, Lindholm iloitsi.

SIF:n päävalmentaja Marcus Sjöstedt ihmetteli pelin täydellistä katoamista ottelun aikana.

– Tuntuu aivan kun olisi ollut mentaalinen romahdus. Ei uskottu ollenkaan itseemme. HIFK:n molemmat maalivahdit olivat hyviä.

Mokattiin hyökkäyspäässä eikä juostu kotiin, josta seurasi nopeita vastaiskuja. HIFK oli erittäin hyvä leveällä rintamalla, Sjöstedt jakoi kehuja.

HIFK-SIF 40-24 (17-14)

Yleisömäärä: 115

Maalintekijät
HIFK: Linda Cainberg 7,Kathlen Ax 7, Carolina Byman 5, Lotta Kulju 5, Ida Väyrynen 4, Cecilia Forsman 3, Annette Tallqvist 2, Victoria Berg 2, Rosanna Rouhiainen 2, Annamari Jääskeläinen 1, Amanda Salenius 1, Malin Wilen 1
SIF: Linda Olin 9, Madeleine Lindholm 6, Emmi Perovuo 2, Carolina Rehnberg 2, Pernilla Karlsson 1, Janica Tallqvist 1, Emmi Koljonen 1, Sanna Ylipuranen 1, Anni Joensuu 1

LÄHITAPIOLA tähdet:
3 tähteä Annika Lindström HIFK
2 tähteä Carolina Byman, HIFK
1 tähti Kathlen Ax, HIFK

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!