SIF karkasi selvään voittoon KyIF:sta

SIF otti torstaina varman voiton vierailleesta KyIF:sta SM-liigan ottelussa. Kerran karkuun kirkkonummelaisilta päästyään emännät menivät omia menojaan ja etenivät lopulta vakuuttavaan voittoon lukemin 42-26.

Ottelun alku kulki suhteellisen tasaisissa merkeissä aina 23. minuutille ja lukemiin 16-13. Tästä kotijoukkue SIF repäisi kuitenkin taukolukemiksi 22-14 ja pientä ratkaisun makua alkoi jo leijua ilmassa.

Toisen erän alussa ero kasvoi nopeassa tahdissa jo yli kymmenen maalin ja kun KyIF tuskaili maalinteon kanssa, SIF nakutti eroa tasaiseen tahtiin lisää. Parhaimmillaan siuntiolaisten johto oli jo 19 maalia, mutta KyIF pystyi lopussa hiukan kaunistelemaan tappiolukemiaan.

Sekä SIF-valmentaja Marcus Sjöstedt että ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi valittu, kymmenen maalia heittänyt Madeleine Lindholm olivat esitykseen tyytyväisiä.

– Hyvä hyökkäyspeli, alusta asti hyvä asenne, Sjöstedt kiteytti.

– Joukkue tuntui hyvältä, iloinen peli meiltä. Ja Linda Olin oli kentällä taas, Lindholm iloitsi.

KyIF-valmentaja Tomi Salminen jäi manaamaan ennen kaikkea puolustamista, josta 42 päästettyä maalia kertoo olennaisen.

– Puolustuspeli oli meiltä pannukakku, se oli sekaisin. Hyvin pelasimme kuitenkin eteenpäin, Salminen totesi.

SIF – KyIF 42-26 (22-14)

Yleisömäärä: 113

Maalintekijät:
SIF: Madeleine Lindholm 10, Pernilla Karlsson 8, Linda Olin 7, Emmi Perovuo  5, Carolina Rehnberg  4, Carolina Roos 4, Petra Nyman 2, Janica Tallqvist 1, Sanna Ylipuranen 1
KyIF: Maria Jukola 9, Susanna Kaivola 7, Petra Friman 5, Carla Olenius 2, Maria Andersson 1, Mari Paukku 1, Linda Fröberg 1

Varoitukset:
SIF: Emmi Perovuo, Janica Tallqvist, Carolina Roos
KyIF: Carla Olenius, Carla Friman, Mi Weurlander

Ulosajot:
SIF: Emmi Perovuo, Pernilla Karlsson
KyIF: Sanne Lindblom

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Madeleine Lindholm, SIF
** Maria Jukola, KyIF
* Charlotta Roos, SIF

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!