ÅIFK ja Atlas metsästävät tärkeitä pisteitä

Lauantaina Turussa kohtaavien ÅIFK:n ja Atlaksen ero sarjataulukon alemmalla puoliskolla on vain kolme pistettä, joten jaossa on erittäin tärkeitä pisteitä.

Ero pisteissä ei ole suuri, mutta kuntopuntarissa ÅIFK keikkuu selvästi korkeammalla. Atlaksen toistaiseksi ainoat voitot ovat kauden kahdelta ensimmäiseltä kierrokselta, kun ÅIFK puolestaan on parantanut otteitaan selvästi kauden edetessä.

Edellisessä kotiottelussaan ÅIFK otti selvän voiton BK-46:sta maalein 30-16 ja viimeksi vieraissa pamahti melkoinen pommi, kun turkulaiset venyivät hallitsevan mestarin HIFK:n vieraana pistejakoon.

Atlaskin näytti heräämisen merkkejä edellisessä ottelussaan BK-46:tta vastaan ja etenkin pahasti tökkinyt maalinteko vaikutti viimein toimivan. Toisella jaksolla tullut täydellinen maalihanojen tyrehtyminen kuitenkin kuivatti samalla haaveet pisteistä.

Joukkueet kohtasivat vastaavassa ottelussa kauden toisella kierroksella ja Atlas haki tuolloin pisteet Turusta 21-18-voiton myötä. ÅIFK haki kuitenkin marraskuun lopulla Vantaalta kuittauksen korkojen kera ja voitti 29-17.

Ottelu Samppalinnan palloiluhallissa alkaa lauantaina kello 14.30.

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!