Kohti finaaleja: HIFK ja Dicken ratkovat jälleen mestaruuden

Kauden 2014-15 naisten SM-sarjan finaalit käynnistyvät tiistaina 14.4. Vastakkain ovat edelliskauden malliin HIFK ja Dicken.

Hallitseva mestari ja runkosarjan ykkönen HIFK kaatoi välierissä Spartan puhtaasti otteluvoitoin 3-0 ja päävalmentaja Birgitta Lindholmin mukaan joukkueen peli on koko lailla uomissaan tällä hetkellä. Tosin ihan parhaalla kokoonpanollaan HIFK ei finaaleihin pääse.

– Välierissä pystyimme perussuorituksella viemään pelit toivotusti. Aina löytyy parannettava pelistä ja olemme työstäneet niin puolustusta kuin hyökkäystä, Lindholm kertoo finaalien alla.

– Meillä on ollut suma loukkaantumisia läpi kauden, ja näiden pelaajien palaaminen täysillä tehoilla kestää vielä tovin ja menee varmaan ensi kauden puolella osittain.

Dicken puolestaan pudotti välierissä runkosarjan kakkosen SIF:n otteluvoitoin 3-1. Päävalmentaja Jani Vaskola näki playoff-vireen löytyneen viimeistään välierien aikana.

– Puolustuksen sekä maalivahtipelin hyvä vire jäi käteen positiivisena, viimeisen ottelun 14 päästettyä oli tietynlainen ennätys play-off -peleissä. Hyökkäyksen osalta asemapelissä ratkaisuiden järkevyyttä pitää korostaa ja liian hätäilyn poissaantia yrittää painottaa. Sinänsä treenit on treenattu pitkälti nyt ja pitäisi vain ulosmitata sitä parasta osaamista, Vaskola linjaa.

Vaskola ei lähde joukkueen loukkaantumistilannetta sen enempiä ruotimaan, vaikka omat kolhunsa Dickenillakin on.

– Osalle vastustajista on tullut trendiksi mainostella poissaolijoitaan ja loukkaantumisiaan. Mielestäni niiden päälle jotka eivät pysty pelaamaan, ei voi selitellä myöskään huonoja pelillisiä suorituksia joukkueena. Joten jätämme ne selittelyt pois.

– Kolhuja tulee ja pitääkin tulla. Tässä vaiheessa kautta kaikki haluavat hinnalla millä hyvänsä pelata, jokainen puree hampaat yhteen ja kovalla sisulla vetävät pelistä toiseen. Nyt mennään teipillä ja buranalla ja kauden jälkeen katsotaan sitten mitä taisteluarpia on syntynyt.

Joukkueet tuntevat toisensa erinomaisesti ja vastustajan vahvuudet ovat kummallakin hyvin tiedossa.

– Vastustajan nopeat ovat aina tehokkaat ja näihin tilanteisiin ei vastustajaa tule päästää liian usein, Lindholm luonnehtii Dickeniä.

– Heidän eri ajot on aika hyvin luettu, mutta vastassa on kuitenkin erittäin kokenut joukkue, jolla löytyy monipuolisuutta. Viimeisistä otteluista muistikuvana on varsinkin heidän loistavan heittopelin peittäminen ja etten itse tai pelaajani provosoidu liikaa tietyn vastustajan pelaajan filmauksista, vaan keskitymme omaan pelaamiseen. Tunnetta tietty tulee olemaan puolin toisin ja sillä yritetään osaltaan vaikuttaa peliin ja sen sujuvuuteen, Vaskola puolestaan pohtii ennakkoon.

Oman pelin kulkeminen on kuitenkin ratkaiseva seikka ja valmentajilla on myös omien joukkueittensa vahvuuksista selkeä näkemys.

– Meidän puolustus on myrkkyä Dickenille, jos teemme sitä suunnitelmallisesti läpi ottelun, ja tehokkaalla hyökkäyspelillä avaamme Dickenin puolustuksen, Lindholm suunnittelee.

– Uskon, että finaalisarja ratkeaa kovaan puolustukseen ja periesiantamattomuuteen tilanteessa kun tilanteessa.

Vaskola uskoo Dickenin olevan nyt valmiimpi tarjoamaan todellisen haasteen HIFK:lle kuin viime keväänä.

– Jos ollaan henkisesti ja fyysisesti läsnä, niin kaikki toimii ja  joukkue on äärettömän tehokas kummassakin päässä. Viime kaudella olimme vähän haistelemassa finaaleita ja nyt joukkueen pitäisi olla askeleen edempänä tässä asiassa.

– HIFK voittaa, jos pystyvät voittamaan 1vs1 tilanteet molemmissa päissä ja viimeistelemään heittonsa yhtä tarkasti kuin kauden aikana. Me voitamme jos olemme kurinalaisia ja korvien väli pysyy pelin tasolla ilman liikaa stressiä.  Vaikka koko kropalla näissä mukana eletään, niin pitäisi muistaa että tämä on kuitenkin vain peliä ja leikkiä, eikä mitään sen vakavampaa, Vaskola päättää.

Finaalien otteluohjelma:
14.4. 19.15 HIFK – Dicken
22.4. xx.xx Dicken – HIFK
24.4. 19.00 HIFK – Dicken
tarvittaessa:
26.4. xx.xx Dicken – HIFK
28.4. xx.xx HIFK – Dicken

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!