Sunnuntain superottelussa Dicken ja HIFK

Viime kauden finalistit Dicken ja HIFK iskevät yhteen todellisessa SM-sarjan huippukamppailussa sunnuntaina Pirkkolassa.

Kaksikko hallitsi suvereenisti syksyä ja kumpikin hoiti leiviskänsä puhtaasti lukuun ottamatta keskinäistä koitosta, jonka Dicken vei niukasti nimiinsä. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut sikäli, että SIF on kaatanut kummatkin alkuvuodesta ja iskeytynyt tiukasti mukaan kärkikolmikkoon.

Kyseessä on joka tapauksessa ehdoton huippuottelu, jossa pelissä on myös sarjataulukon kärkipaikka, jota SIF pitää niukasti hallussaan tällä hetkellä. Dickenin ja HIFK:n viime aikojen kohtaamiset ovat olleet otteluita, joita todella kannattaa tulla seuraamaan, eikä ole mitään syytä olettaa sunnuntaina asioiden olevan toisin.

Ottelussa kerätään myös rahaa hyväntekeväisyyteen. Mukaan tukemaan naisurheilua ympäri maailman pääsee yhdessä Dickenin ja YK-Liiton/UN Womenin kanssa.

Ottelu näkyy myös Ylen TV 2:lla suoralähetyksessä niille jotka eivät pääse paikan päälle. Ottelutunnelman kokee kuitenkin parhaiten paikan päällä Pirkkolassa alkaen kello 17.15.

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!