Kohti kautta: ÅIFK

ÅIFK kuului viime kauden valopilkkuihin naisten SM-sarjassa. Nyt joukkue lähtee uuteen kauteen taas melkoisesti uusiutuneena.

Myös penkin päässä on uusi kasvo, kun turkulaisille entuudestaan tuttu Besim Qerimi otti päävalmentajan tehtävät hoitaakseen täksi kaudeksi. Turkulaiset puristivat viime kaudella runkosarjassa viidenneksi, missä oli melkoisesti parannusta edelliskauteen.

ÅIFK:n Jan Sundström ei lähde suoraan lupaamaan sijoituksen nousevan neljän joukkoon.

– Kausi on nuori. Mennään jokaiseen otteluun niin, että tarkoitus on voittaa. Katsotaan sitten, päästäänkö playoffeihin, Sundström muotoilee.

Pelaajistossa muutoksia on melkoisesti ja paperilla ÅIFK on kenties ollut enemmän menettävänä osapuolena.

– Meiltä lähti kahdeksan pelaajaa ja neljä on tullut tilalle. Meillä on iso rinki ja uskon, että sieltä löytyy hyvää materiaalia kautta varten, Sundström kuitenkin valaa uskoa.

Myös uuden päävalmentajan myötä on tullut vähintäänkin hienosäätöä pelaamiseen.

– On tullut muutoksia ja uutta pelityyliä, mutta tämä nähdään sitten kauden aikana.

Millaista kautta odotat kokonaisuutena?

– Kovaa, Sundström naurahtaa.

Runkosarjassa kaudella 2014-15: 5.
Pudotuspelit 2014-15: putosi puolivälierissä Spartalle 1-3

Seuratiedot ja pelaajalista:
https://nsm.finnhandball.net/joukkueet-2015-16/aifk-turku/