BK-46 komeaan voittoon ÅIFK:sta

BK-46 kohenteli asemiaan SM-sarjan sarjataulukossa kertaheitolla komeasti kaadettuaan sunnuntaina ÅIFK:n vieraissa selkein numeroin.

Tasaisen alun jälkeen BK nykäisi numeroista 3-3 tilanteeksi 4-11 ja ottelun käsikirjoitus alkoi olla selvä. Taukoa kohden karjaalaiset vain lisäsivät etumatkaansa ja ensimmäisen 30-minuuttisen päätteeksi eroa oli jo 12 maalia.

ÅIFK yritti vielä päästä peliin mukaan ja sai eroa kurottua kiinni siten, että viimeisen kymmenminuuttisen alkaessa vierasjohto oli seitsemän maalia. Tästä BK nykäisi kuitenkin vielä kerran ja voittajasta ei sen jälkeen ollut epäselvyyttä.

ÅIFK-valmentaja Besim Qerimi oli likimain tuohtunut omiensa otteista.

– Kaikki meni päin mäntyä. Eka puoliaika oli todella huono, ei haluttu puolustaa. Katsottiin vain sivusta. Toisella puoliajalla taisteltiin mutta BK halusi voittaa, ja voitti, Qerimi kiteytti.

Vierasjoukkueen valmentaja Thomas Holmbergin arvio oman joukkueensa esityksestä oli miltei peilikuva.

– Kaikki jotka pelasivat, taistelivat. Tuntuu hyvältä ottaa kaksi pistettä mukaan kotiin näin isänpäivänä, Holmberg iloitsi.

Ottelun vakuuttavimman pelaajan tittelin kuittasi jälleen kerran BK-46:n Pamela Degerman.

– Ihana taisteluvoitto. Meillä on ollut huono tuuri monen pelin osalta. Tänään kaikki halusivat voittaa, Degerman summasi.

ÅIFK – BK-46  21-33 (8-20)

Yleisöä: 115

Erotuomarit: Laaksonen Annika , Glantz Julia

Maalintekijät:
ÅIFK: Matilda Bäcklund 0+5, Anna Harri 4, Carolina Pettersson 2, Sara Pettersson 2, Emilia Skön 2, Heidi Kullberg 2, Onay Sari 2, Anne Nieminen 1, Emilia Dahl 1,
BK-46: Pamela Degerman 6+4, Sirja Lassinharju 5, Linda Sjöblom 4, Sofia Silén 3, Elin Löf 3, Anette Nyberg 2, Elin Sjölund 2, Sofie Lindholm 1, Jannica Kullberg 1, Madeleine Kihlstedt 1, Erica Gustafsson 1

Varoitukset:
ÅIFK: Matilda Bäcklund, Emilia Dahl, Onay Sari
BK-46: Pamela Degerman, Sofia Silén

Ulosajot:
ÅIFK: Emilia Skön
BK-46: Sirja Lassinharju, Erica Gustafsson, Heidi Sjöberg

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** BK-46 Pamela Degerman
** BK-46 Sirja Lassinharju
* ÅIFK Anna Harri

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!