Dicken haki varmat pisteet GrIFK:lta

Sarjakärki Dicken ratkaisi torstaisen vierasottelunsa GrIFK:ta vastaan pitkälti jo ennen taukoa. Emännät taistelivat kuitenkin hyvin loppuun asti ja veivät toisen puoliajan nimiinsä.

Tasaisten alkuminuuttien jälkeen Dicken alkoi tehdä eroa. 15 minuutin kohdalla vierasjohto oli kuusi maalia ja tästä Dickenin johto vain kasvoi ollen tauolla jo 11 maalia.

Toinen puoliaika edettiin hyvin tarkkaan kymmenen maalin erolla – Dickenin johto ei kasvanut, mutta Grani ei pystynyt eroa kaventamaankaan. Emäntien loppu oli kuitenkin sen verran vahvempi, että tappiolukemat kaunistuivat 12:sta kahdeksaan.

Granin päävalmentaja Sebastian Aarnio oli hyvään taisteluun tyytyväinen tappiosta huolimatta.

– Esityksemme oli tasapainoinen ajatellen sitä, että Rehnberg, joka on meidän ainoa varsinainen heittäjämme, oli loukkaantunut. Sen lisäksi meillä oli kolme maalivahtia ja kolme viivapelaajaa kokoonpanossa, joten siinä oli vähän miettimisen aihetta, Aarnio sanoi.

– Tämä oli kuitenkin todella hyvä taistelu joukkueelta.

Myös Dicken-luotsi Thomas Hivert antoi vastustajalle tunnustuksen loppuun saakka yrittämisestä.

– Alku oli hyvä, meillä oli normaali avauskokoonpanomme kentällä ja ero meidän ja GrIFK:n pelaajien välillä oli iso. Paljon tuli kuitenkin menetyksiä ja loppujen lopuksi Grani taisteli enemmän kuin me. Joka tapauksessa peli sujui aika lailla suunnitellusti, annoin tänään peliaikaa usealle pelaajalle, jotka eivät yleensä pelaa niin paljon, koska meillä on edessä erittäin tärkeä ottelu HIFK:ta vastaan kotona lauantaina, Hivert muistutti.

Ottelun vakuuttavimman pelaajan tittelin nappasi kotijoukkueen Sophia Böckelman muistutti lähtökohdista.

– Dickenhän on tällä hetkellä hallitseva mestari ja on voittanut lähes kaikki ottelunsa. Sitä ajatellen meni oikein hyvin minusta ajatellen sitä, että meillä on todella monta pelaajaa loukkaantuneena. Meillä ei ollut sen kummempia odotuksia ennen ottelua. Yritimme olla keskittymättä siihen mikä tilanne on taululla, vaan ennemmin keskittyä omaan peliimme ja tekemään parhaamme.

GrIFK – Dicken 21-29 (8-19)

Yleisöä: 148

Erotuomarit: Korja Miro – Laaksonen Annika

Maalintekijät:
GriFK: Böckelman Sophia 7, Kaivola Susanna 4, Andersson Annika 3, Aspenström Catharina 3, Nyström Annina 2, Jensen Corinna 1, Lundqvist Lina 1
Dicken: Lindahl Anna 5, Lillqvist Betina  4, Genberg Martina 4, Salokivi Tove 2, Hanslin Carolina 2, Karsten Alexandra 2, Gammals Jessika 2, Friman Carla 2, Kankainen Kiira 1, Näräkkä Annika 1, Ahlroth Alexandra 1, Nylund Karolina 1, Nyberg Catarina 1, Böckelman Carolina 1

Ulosajot:
GrIFK: Böckelman Sophia 2 min.
Dicken: Kankainen Kiira 2 min., Hanslin Carolina 2 min., Nylund Karolina 2 min., Genberg Martina 2 min.

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Böckelman Sophia, GrIFK
** Lindahl Anna, Dicken
* Koskinen Sonja, Dicken

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!