Sparta otti komeasti kauden avauspisteensä SIF:lta

Sparta avasi kauden pistetilinsä keskiviikkoiltana vakuuttavasti kaatamalla kotonaan Pirkkolassa SIF:n 12 maalin erolla.

Sparta sai otteen pelistä haltuunsa nopeasti ja kun SIF:n maalinteko tyrehtyi alkuminuuttien jälkeen käytännössä kokonaan, pääsi Sparta vähitellen kasvattamaan etumatkaansa. Avausjakson lopulla SIF:kin löysi viimein jyvän, mutta kotijohto tauolla kirjattiin seitsemän maalin erolla.

Toisen jakson alku eteni yksipuolisesti Spartan merkeissä ja ero venyi nopeasti jo yli kymmenen maalin. SIF sai hiukan juonen päästä kiinni, mutta Sparta oli jo karannut tavoittamattomiin. Yhdeksää maalia lähemmäs vieraat eivät päässeet ja Sparta lasketteli lopussa selvään voittoon.

Spartan päävalmentaja Jani Vaskola oli kentällä näkemäänsä tyytyväinen.

– Tämä oli ensimmäinen peli, jossa alkoi näkyä niitä asioita, joita olimme harjoitelleet. Tämä näkyi sitten heti tulostaululla. Uuden pelisysteemin rakentaminen vie aikaa, pitää vain olla kärsivällinen.

– Erika [Tanner] ja Suvi [Erhovaara] ylittivät tänään itsensä ja Sara [Jäntti] oli kiva saada takaisin peliin, Vaskola kiitteli.

Avauspisteet maistuivat makeilta myös ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi nimetylle Inka Jäntille.

– Tänään koko joukkue oli valmistautunut hyvin. Olimme kyllästyneet häviämään ja tulimme hakemaan vain voittoa. Olemme nyt tosi tyytyväisiä ja valmiina seuraavaan peliin, Jäntti iloitsi.

SIF-valmentaja Jan Hagmanin aatokset olivat selvästi harmaampia.

– Sparta oli tänään parempi, me olimme huonompia sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä. Emme saaneet tehtyä maaleja, ja Suvi pelasi hyvin vastustajan maalissa. Omilla maalivahdeillamme oli tänään joitakin hyviä pelastuksia, mutta se ei auttanut, kun emme saaneet puolustusta kuntoon, Hagman pohti.

Sparta – SIF 28-16 (15-8)

Yleisöä: 43

Erotuomarit: Leandersson Jan-Erik – Metsämäki Christopher

Maalintekijät:
Sparta: Inka Jäntti 7, Sara Jäntti 6, Raita Heiskanen 5, Ella Holopainen 3, Erika Tanner 3, Linda Melanen 2, Petra Gostowski 1, Elisa Manninen 1
SIF: Maria Jukola 3, Madeline Lindholm 3, Janica Tallqvist 3, Anna-Mi Weurlander 1, Matilda Luuppala 1, Emmi Perovuo 1, Janica Vaskelainen 1, Mette Nyberg 1, Aino Pietiläinen 1, Emmi Koljonen 1

Varoitukset:
Sparta: Ella Holopainen, Linda Ratilainen, Linda Melanen
SIF: Maria Jukola, Mi Weurlander, Emmi Perovuo

Ulosajot:
Sparta: Anni Kaikko, Erika Tanner
SIF: Maria Jukola, Emmi Perovuo, Madeline Lindholm, Janica Tallqvist

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Inka Jäntti Sparta IF
** Suvi Erhovaara Sparta IF
* Sara Jäntti Sparta IF

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!