Dicken ja Sparta iskevät yhteen

Dicken ja Sparta kohtaavat todellisessa paikalliskamppailussa, sillä molemmat helsinkiläisjoukkueet pelaavat pelinsä Pirkkolassa. Tällä kertaa kotijoukkueena toimii Dicken, jolla on mahdollisuus jo varmistaa ylemmän jatkosarjan voitto.

Dicken voitti viime ottelussaan HIFK:n ja otti harppauksen kohti ylemmän jatkosarjan voittoa. Se johtaa pahinta kilpakumppaniaan nyt kolmella pisteellä, kun joukkueilla on kolme ottelua jäljellä. Mikäli kävisi niin, että HIFK häviää lauantaina SIF:lle, niin Dicken varmistaisi voitolla jatkosarjan voiton. Sparta tuskin tulee kuitenkin suosiolla pisteitä Dickenille luovuttamaan.

Joukkueiden ensimmäisessä jatkosarjan kohtaamisessa Dicken oli ylivoimainen 26-11-voitolla. Sparta kuitenkin avasi pistetilinsä jatkosarjassa viime kierroksella voittamalla SIF:n maalilla, joten Sparta voi lähteä otteluun vapautuneesti ja itseluottamusta uhkuen. Teoriassa joukkueella olisi vielä mahdollisuus nousta SIF:n ohi sarjassa, mutta se vaatisi pisteiden ottamista joko Dickeniltä tai HIFK:lta SIF:n voittamisen lisäksi.

Dickenin ja Spartan välinen ottelu näkyy suorana lähetyksenä Hufvudstadsbladetin sivuilla.

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!