Suomen Cupin finaaliuusinta keskiviikkona

Tammikuun kiistaton kärkikamppailu pelataan keskiviikkoiltana Pirkkolassa. Dicken saa vastaansa sarjakolmosen SIF:in.

Edellinen kohtaaminen joukkueilla oli Suomen Cupin finaalissa jolloin pelattiin tiukka kamppailu Dickenin kääntäessä ottelun edukseen ottelun jälkipuoliskolla. Ottelun mielenkiintoisimmat pelaajat ovat Siuntion Ellen Voutilainen ja Madeleine Lindholm ja Dickenistä Sonja Koskinen sekä paluun kentille tehnyt Carolina Böckelman. Siuntion heittovoima on sarjan parasta, kun taas Dickenin puolustus ja maalivahtipeli on sarjan eliittiä.

Molemmat joukkueet ovat aloittaneet vuoden vahvasti. SIF on voittanut vieraskentällä Atlaksen ja viikonloppuna se kaatoi paikallispelissä BK-46:n.

– Saimme [BK:ta vastaan] toisella puoliajalla enemmän liikettä peliimme ja teimme tarvittavat maalit, SIF:n päävalmentaja Harry Wikström kertasi Västra Nylandille.

Siuntiolaisille tuli ottelussa myös jobinpostia.

– Iso takaisku oli kuitenkin Anna-Mi Weurlanderin loukkaantuminen, se ei näyttänyt ollenkaan hyvältä, Wikström harmitteli.

Dickenillä on tältä vuodelta selvät voitot BK-46:sta ja ÅIFK:sta. Odotettavissa onkin hyvin mielenkiintoinen kärkikamppailu. Ottelu alkaa Pirkkolassa kello 19.00 ja ottelu esitetään suorana lähetyksenä VeikkausTV:ssä.

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!