Dicken karkasi voittoon GrIFK:sta ja vei runkosarjan ykkössijan

GrIFK piti sarjakärki Dickeniä tiukoilla ensimmäisen jakson, mutta tauon jälkeen Dicken repäisi karkuun ja eteni lopulta selvään voittoon.

Dicken näytti karkaavan omille teilleen jo alkuminuuteilla, mutta toisin kävi. GrIFK roikkui sitkeästi muutaman maalin tuntumassa ja alkoi viimeisellä kymmenminuuttisella ennen taukoa kuroa eroa vielä umpeen. Taukojohto Dickenille kirjattiin niukasti kahden maalin erolla.

Tauon jälkeen Dicken otti kuitenkin ohjat käsiinsä ja venytti eroa tasaista tahtia alusta saakka. Granilla ei ollut enää eväitä vastata ja Dicken paukutti lopulta taululle selkeät voittonumerot.

Voitto merkitsi Dickenille myös runkosarjan ykkössijan varmistumista.

GrIFK-luotsi Sebastian Aarnio puki sanoiksi sen minkä jo puhtaasti tilastoista saattoi todeta.

– Ensimmäiset 30 minuuttia oli ihan ok. Toisella puoliajalla Dicken pääsi kontraamaan ja samallahan me väsyttiin. Siinä se ero tulee. Sairastupa ja loukkaantumiset rassaavat myös osaltaan leveyttä, Aarnio tiivisti.

– Nyt sitten alkaa meidän kohdalla ne tärkeät ottelut.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin vei nimiinsä jälleen kerran Dicken-maalivahti Sonja Koskinen, joka pani avausjakson vaikeudet osin kokeilujen piikkiin.

– Kokeiltiin uutta puolustusta ensimmäisellä puoliajalla ja voitiin todeta ettei se toiminut. Toisella puoliajalla palattiin tuttuun puolustukseen joka toimi ja se antoi myös hyökkäykseen osansa. Kaksi hyvin erilaista puoliaikaa, Koskinen analysoi.

GrIFK – Dicken 20-34 (12-14)

Maalintekijät
GrIFK: Rehnberg Carolina 6, Nyström Annina 5, Böckelman Sophia 5, Karsten Alexandra 2, Berglund Emelie 1, Andersson Annika 1
Dicken: Salokivi Tove 7, Lillqvist Betina 5, Genberg Martina 5, Pitkäjärvi Pia-Stina 3, Nylund Karolina 3, Lindahl Anna 3, Näräkkä Annika 2, Kankainen Kiira 2, Ahlroth Alexandra 2, Hanslin Carolina 1, Böckelman Carolina 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Koskinen Sonja, Dicken 3
Rehnberg Carolina, GrIFK 2
Salokivi Tove, Dicken 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
GrIFK: Böckelman Sophia 1 x 2 min, Rehnberg Carolina 1 x 2 min
Dicken: Friman Carla 1 x 2 min, Genberg Martina 1 x 2 min, Salokivi Tove 1 x 2 min

Erotuomarit: Glantz Julia – Rima Timo

Yleisöä: 71

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!