Kolmen ottelun myötä sarjatauolle

SM-sarjassa pelataan lauantaina vielä kolme ottelua ennen kuukauden sarjataukoa.

Ennen lauantain pelejä on jo varmaa, että Dicken lähtee tauolle sarjan kärkijoukkueena. Lauttasaarelaiset eivät ole hävinneet SM-sarjassa otteluakaan ja hallitseva mestari johtaa sarjaa puhtaalla pelillä. Lauantaina sitä vastaan asettuu ÅIFK. Turkulaiset lähtevät haastamaan sarjakärkeä kahden peräkkäisen tappion saattelemana. Dickenin puolustus on ollut tällä kaudella rautaa, sillä se on pystynyt pitämään vastustajat keskimäärin 17,6 maalissa. Lauantaina sitä odottaa kuitenkin hyvä haaste, kun se pyrkii pysäyttämään SM-sarjan maalipörssin ykkösen Ellen Norrgrannin. Norrgrann on viimeistellyt tällä kaudella jo 79 maalia lähes kymmenen osuman ottelukohtaisella keskiarvolla. Norrgrann kaipaa apua kuitenkin myös muilta, sillä ÅIFK on tehnyt keskimäärin 23,5 maalia ottelua kohden, joka on sarjan kolmanneksi pienin lukema Atlaksen ja SIF:n jälkeen. Turkulaiset ovatkin juuri kaksikon yläpuolella sarjassa kolmella voitolla ja viidellä tappiolla. Joukkueiden aiemmassa kohtaamisessa Dicken vei pelin nimiinsä 30-19. Vain Atlas on onnistunut rikkomaan 20 maalin tehdyn rajan Dickeniä vastaan SM-sarjassa. ÅIFK:n onkin saatava puolustus pitämään, mikäli se mielii suuryllätykseen.

Atlas saa lauantaina kotikentälleen vieraakseen KyIF:n, joka viime viikonloppuna kaatoi SIF:n selvin numeroin. Voitto oli sarjatulokkaalle kauden neljäs ja kirkkonummelaiset ovat sarjassa viidentenä. Atlaksella on tämän kauden osalta kaksi voittoa sekä useita niukkoja tappioita. Viimeisin kirvelevä tappio tuli viime viikonloppuna, kun vantaalaiset hävisivät GrIFK:n vieraana neljällä maalilla. Sitä edelliseltä kierrokselta on kuitenkin kahden maalin voitto SIF:stä, joten Atlaksellakin on hyvin takaraivossa muistissa miltä voittaminen maistuu. KyIF vei joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen niukasti 23-22 ja tiukka taistelu on jälleen odotettavissa lauantaina Myyrmäessä.

Lauantain kolmannessa ottelussa BK-46 saa kotikentälleen cup-mestari HIFK:n. BK pääsee lähtemään otteluun hyvistä lähtökohdista, sillä neljästä edellisottelusta on alla kolme voitoa. Joukkueen puolustuspelaaminen on toiminut erinomaisesti viime otteluissa, sillä edelliskierroksella KyIF jäi 18 maaliin ja GrIFK:n BK piti 17 maalissa. Hyökkäyspuolella on sen sijaan positiivista, etteivät tehot lepää pelkästään maalitykki Pamela Degermanin harteilla. Sirja Lassinharju-Heinonen, Elin Löf ja Linda Melanen ovat antaneet kauden kuluessa yhä enevässä määrin tulitukea karjaalaisten hyökkäyspeliin. HIFK sen sijaan koki edellisottelussaan selvän tappion Dickenille cup-finaalin uusinnassa. Päävalmentaja Rostislav Grinishin myönsi ottelun jälkeen, että pelaajien ajatukset olivat vielä cup-voitossa. Nyt joukkueella on ollut taas viikko aikaa asettaa fokus SM-sarjaan ja Karjaalle matkustaakin varmasti nälkäinen vierasjoukkue. Johanna Hilli, Kathlen Ax ja Linda Cainberg muodostavat vaarallisen hyökkäyskolmikon, joka asettaa BK-46:n hyvin toimineen puolustuspelaamisen todellisen haasteen alle. Ensimmäisessä kohtaamisessaan joukkueet viettivät maalijuhlia HIFK:n viedessä sen nimiinsä 40-32. Nähtäväksi jää heiluvatko maaliverkot yhtä tiuhaan myös lauantaina.

Lauantain ottelut:
15.00 Atlas-KyIF, Myyrmäen Urheilutalo
16.00 BK-46-HIFK, SISU Arena
16.15 Dicken-ÅIFK, Pirkkolan Palloiluhalli (HBL)

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!


 

0 Vastaukset

Jätä kommentti

Liity keskusteluun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *