Tärkeitä pisteitä jaossa viikonloppuna

SM-sarjassa pelataan perjantain ja lauantain aikana täysi kierros.

Vuoden tasapelillä ja tappiolla aloittanut HIFK yrittää päästä takaisin voittojen tielle kotikentällään, kun se kohtaa vahvassa vireessä olevan BK-46:n. HIFK jyräsi koko syyskauden voitosta voittoon, mutta vuosi 2019 on alkanut hieman tukkoisemmin. Ensin se sai tehdä todenteolla töitä napatakseen pisteen GrIFK:lta ja viime viikonloppuna se koki kauden avaustappionsa Dickenille. Helppoa iltapuhdetta ei ole tiedossa perjantainakaan, kun vastaan asettuu kovassa vireessä oleva BK-46. Karjaalaiset lähtivät joulutauolle kaksi peräkkäistä voittoa taskussaan ja joulun alla kaatui Dicken komeasti kotikentällä. Tämän vuoden saldona on selvät voitot SIF:stä ja KyIF:stä. Odotettavissa onkin mielenkiintoinen ottelu monella tapaa. Kummatkin taistelevat tärkeistä pisteistä ja samalla vastakkain ovat kaksi selvästi eniten maaleja tehnyttä joukkuetta, joten viihdyttävä kamppailun on varmasti tulossa.

Lauantain ottelut aloitetaan Kauniaisissa, kun GrIFK saa kotikentälleen Dickenin. GrIFK on aloittanut vuotensa erinomaisesti ensin nappaamalla HIFK:lta pisteen jonka jälkeen se kaatoi viime viikonloppuna tärkeässä ottelussa SIF:n. Samalla Grani on jo noussut pisteen päähän neljännestä sijasta. Hieman kauden aikana tökkinyt hyökkäyspelaaminen on auennut ja siitä parhaimpana osoituksena 32 osumaa SIF:n verkkoon viime viikonloppuna. SE oli samalla toinen kerta tällä kaudella, kun joukkue on rikkonut 30 maalin rajan ja molemmat ovat tulleet kolmen viime pelin aikana. Dicken on niin ikään saanut hyvän startin vuodelle Ken Sireniuksen alaisuudessa, kun ensin kaatui KyIF selvänumeroisesti ja sen jälkeen HIFK joutui taipumaan.

Kierroksen päättää SIF:n ja KyIF:n välinen koitos. KyIF on edelleen pisteittä tämän kauden osalta eivätkä loukkaantumiset ole helpottaneet joukkueen tilannetta. SIF on aloittanut kautensa kahdella tappiolla, joten Siuntiossa hamutaan takaisin voittojen pariin. SIF taistelee kynsinhampain paikasta neljän joukossa, joten ylimääräisiin pistemenetyksiin ei ole varaa.

SM-sarjan viikonlopun ottelut:
Pe 25.1. kello 18.30 HIFK-BK-46
La 26.1. kello 16.00 GrIFK-Dicken
La 26.1. kello 17.00 SIF-KyIF

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!