BK-46 kaatoi Dickenin

Dicken kärsi toisen peräkkäisen tappionsa, kun se taipui BK-46:n vieraana 23-32 (10-16). Voiton myötä BK-46 tasoitti tilannetta neljän kärkijoukkueen kesken.

Joukkueet iskivät maaleja tasatahtia ensiminuutit, mutta sen jälkeen kotijoukkue sai lennon päälle latoen Erica Gustafssonin johdolla kuusi peräkkäistä osumaa nousten kuuden maalin johtoon. Samat asetelmat olivat myös tauolle mentäessä, vaikka Dicken pääsi vielä kolmen maalin päähän.

Toisen puoliajan Dicken aloitti vahvasti ja kiri kolmen maalin kantaan, mutta sen jälkeen BK-46 sai taas pelin juonesta kiinni eikä ja peli aaltoili. Parhaimmillaan erän ensimmäisen kympin jälkeen BK-46 käväisi jo seitsemän maalin johdossa, mutta Dicken löysi vielä yhden kirivaihteen nousten neljän maalin päähän. BK-46 ei antanut kuitenkaan siimaa ja Nicolina Fredriksonin heiluttaessa tahtipuikkoa pystyi pitämään johtonsa loppuun asti kasvattaen sitä vielä ottelun loppuhetkillä.

BK-46:n päävalmentaja Mathias Linden hehkutti omiensa esitystä.

– Meille toimi tänään kaikki, niin hyökkäys kuin puolustus. Puolustus jatkoi siitä mistä lopetettiin Grankullassa. Moni meidän pelaajista oli erinomaisia, Nixu, Erica, Janni ja Santtu, hehkutti Linden.

Ottelun parhaaksi valittu Fredriksson yhtyi Lindenin sanoihin.

-Tänään meillä todella kulki. En tiedä miksi, mutta tavoitehan meillä oli kova jo ottelun alussa. Eli voitto.

Thomas Hivert pettyi toiseen peräkkäiseen tappioon.

– Me ollaan todella pettyneitä näihin kahteen häviöön mitä meillä viimeksi on ollut. Sarjataulukossa ollaan kuitenkin kakkosia, ja siitä on hyvää jatkaa kevätkaudella.

BK-46-Dicken 32-23 (16-10)

Maalintekijät
BK-46: Erica Gustafsson 10, Nicolina Fredriksson 10, Jannica Kullberg 4, Elin Löf 2, Ingrid Lindbom 2, Nea Heerman 2, Alexandra Rönnberg 1, Sirja Lassinharju-Heinonen 1

Dicken: Anna Lindahl 5, Malena Heikkinen 4, Jessika Gammals 4, Mia Åstrand 3, Emilia Valkamo 2, Matilda Peitsaro 2, Tove Salokivi 1, Karolina Nylund 1, Catarina Nyberg 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Nicolina Fredriksson BK-46 3
Erica Gustafsson BK-46 2
Jannica Kullberg BK-46 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: Alexandra Rönnberg 1 x 2 min, Erica Gustafsson 1 x 2 min, Jannica Kullberg 1 x 2 min
Dicken: Tove Salokivi 1 x 2 min

Erotuomarit: Volodymyr Filonenko – Teemu Kaulio

Yleisöä: 141

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!