Dicken näytti BK-46:lle vahvuutensa

BK-46 ja Dicken mittasivat toistensa välieräkuntoa kohtaamalla runkosarjan päätöskierroksen ottelussa. Dicken näytti tasonsa ottamalla selvän 30-21 (20-10)-vierasvoiton.

Joukkueet kohtaavat toisensa myös välierässä ja Dicken antoi BK-46:lle osviittaa kunnostaan. Ensimmäinen puoliaika oli tasainen aina viimeiselle kympille saakka, mutta sen jälkeen Dicken teki ratkaisevan iskun. Se vei viimeiset kahdeksan minuuttia 7-0 ja lähti tauolle 10 maalin johdossa.

BK-46 tuli toiselle puoliajalle paremmin ja sai hieman kurottua eroa. Parhaimmillaan BK-46 pääsi jo viiden maalin päähän, mutta Dicken lisäsi lopussa sen verran kaasua, ettei BK-46 päässyt tosissaan uhkailemaan Dickenin johtoa.

Joukkueet aloittavat välieräsarjan sunnuntaina 7.4. Pirkkolassa.

– 45 minuuttia pelattiin omalla tasollamme, turmiomme oli ensimmäinen puoliajan viimeiset kymmenen minuuttia. Jotenkin oli aistittavissa pelaajista, että ottelu oli merkityksetön. Nyt meillä on kuitenkin 11 päivää aikaa analysoida peliä ennen semejä, BK-46:n päävalmentaja Mathias Linden pohti ottelusta.

Dickenin päävalmentaja oli tyytyväinen voittoon.

– Oli hyvä voittaa Karjaalla, kun hävittiin viime kerralla. Ottelu oli hyvinkin kaksijakoinen meille. Pelattiin pitkät tovit korkealla intensiteetillä, sitten pudottiin alhaiselle tasolle. Kolmella voitolla finaaliin.

Dickenin Kira Itkonen odottaa jo välieriä.

– Hyvä vierasottelu meiltä, viime aikoina oltaan pelattu huonosti vieraissa. Tulee olemaan hauskaa pelata semifinaalit ja finaalit.

BK-46-Dicken 21-30 (10-20)

Maalintekijät
BK-46: Sirja Lassinharju-Heinonen 7, Erica Gustafsson 5, Jannica Kullberg 4, Nicolina Fredriksson 2, Linda Melanen 1, Elin Löf 1, Nea Heerman 1

Dicken: Tove Salokivi 9, Anna Lindahl 6, Matilda Peitsaro 4, Malena Heikkinen 4, Janica Sjöström 3, Mia Åstrand 2, Catarina Nyberg 1, Linnea Aula 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Kira Itkonen Dicken 3
Johanna Terlinden BK-46 2
Tove Salokivi Dicken 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: Emilia Holmberg 2 x 2 min, Erica Gustafsson 2 x 2 min, Jannica Kullberg 1 x 2 min, Nicolina Fredriksson 1 x 2 min
Dicken: –

Erotuomarit: Annika Laaksonen – Katja Sjöström

Yleisöä: 153

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!