KyIF päätti kauden voittoon

KyIF:n ja GrIFK:n ottelussa ei ollut sijoitusten kannalta panosta, kun joukkueet päättivät kautensa. Siitä huolimatta kentällä nähtiin kova taistelu pisteistä ja lopulta peli kääntyi KyIF:lle 21-18 (7-7).

GrIFK aloitti ottelun vahvasti ja KyIF:llä kesti lähes seitsemän minuuttia ennen kuin se sai maalitilinsä auki. Sitä ennen Grani oli ehtinyt kolmen maalin johtoon. Sen suuremmaksi ero ei ensimmäisellä puoliajalla kasvanutkaan. KyIF pääsi tasoihin, muttei ohi ja tauolle mentiinkin tasatilanteessa.

GrIFK tuli kopista vahvemmin ja heitti toisen puoliajan kaksi ensimmäistä maalia, mutta sen jälkeen KyIF onnistui viidesti peräkkäin siirtyen ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon. KyIF ei enää johtoasemaansa ottelun aikana luovuttanut, vaikka GrIFK hengitti niskaan loppuun saakka. Näin KyIF pääsi juhlimaan kauden toista voittoaan.

KyIF:n päävalmentaja Tomas Mecklin oli tyytyväinen pelin antiin.

– Joukkue on mennyt selkeästi eteenpäin. Alussa hieman hermoilua, mutta varsinkin toisella puoliajalla joukkue rauhoittui ja pääsimme omalle tasollemme hyökkäyspäässä. Todella mukavaa, että Ingrid Degerth pääsi mukaan viimeiseen peliin.

GrIFK:n Sam Kihlstedt harmitteli omiensa hyökkäyspelaamista.

– Tahmea peli meiltä, varsinkin hyökkäyssuuntaan. Ei päästy kunnon rytmiin kuin hetkittäin. KyIF halusi selkeästi enemmän voittoa.

Ottelun parhaana palkittu Johanna Degerth iloitsi kauden päättyneen voittoon.

– Oli mukavaa lopettaa kausi voitolla. Erittäin mukava fiilis ja tänään voitimme joukkuepelillä.

KyIF-GrIFK 21-18 (7-7)

Maalintekijät
KyIF: Jessi Laasio 5, Johanna Degerth 5, Adriana Jakimova 3, Daniela Lindgård 2, Liisa Holopainen 2, Ingrid Degerth 2, Emmi Paajanen 1, Felicia Grönholm 1

GrIFK: Emma Wickström 6, Carolina Böckelman 4, Greta Wirén 2, Carolina Rehnberg 2, Corinna Jensen 2, Sandra Laitinen 1, Linnea Harms 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Johanna Degerth KyIF 3
Emma Wickström GrIFK 2
Suvi Erhovaara KyIF 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
KyIF: Emmi Paajanen 2 x 2 min, Jessi Laasio 1 x 2 min, Nea Nousiainen 1 x 2 min
GrIFK: Carolina Böckelman 1 x 2 min, Greta Wirén 1 x 2 min

Erotuomarit: Max Nurmi – Christian Westerlund

Yleisöä: 101

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!