Dicken haki voiton Atlaksen vieraana

Dicken oli odotetun vahva Atlasta vastaan ja kuittasi 35-14 (17-9)-voiton.

Ottelun ennakkoasetelmat olivat selvät eikä yllätystä nähty lopputuloksessa. Dicken palasi voittojen tielle selvän voiton siivittämänä.

Ottelu oli alusta lähtien Dickenin hallintaa. Atlas pääsi hetkittäin peliin mukaan ja väläytteli, mutta kokonaisuudessaan Dicken oli pari askelta edellä. Ensimmäisen puoliajan jälkeen eroa oli kahdeksan maalia ja toisella puoliajalla eroa tuli entistä enemmän. Dicken pystyi pitämään Atlaksen toisella puoliajalla maaleitta lähes vartin verran. Atlas teki kuitenkin mitä pystyi ja taisteli loppuun saakka. Tälläkin kertaa Dicken oli vain liian kova pala purtavaksi.

Atlaksen päävalmentaja Johan Öller näki tuloksen taakse.

– Ilme oli loistava. Paljon hyvää, arvioi Öller ottelun jälkeen.

Ken Sirenius jakoi pelaajilleen kunniaa vahvan ja tasapainoisen esityksen jälkeen.

– Toisen puoliajan puolustuspelaaminen ja asenne erittäin hyvä ja siihen voi olla tosi tyytyväinen. Muutenkin sovittiin että tullaan tänään täydellä asenteella ja koitetaan päästä takaisin voittojen tielle edellisen ottelun tappion jälkeen. Siitä iso kunnia pelaajille, että suorittivat ottelun hienosti

Ottelun parhaana palkittu Emilia Valkamo siirsi katseet jo tiukasti eteenpäin.

– Ihan tyytyväinen joukkueen peliin. Parannettiin ekan puoliajan jälkeen. Kohti seuraavia pelejä.

Atlas-Dicken 14-35 (9-17)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
Atlas: Emma von Nandelstadh 4, Matilda Cordeiro 3 (2), Meri Veikkola 2, Anna Nerola 1, Susanna Larkimo 1, Riikka Kukkonen 1, Emma Karvala 1, Kia Hulkkonen 1

Dicken: Emilia Valkamo 7, Anna Lindahl 7 (4), Janica Sjöström 4, Anna Westerlund 3, Linn Wentzel 3, Jessika Gammals 3, Hanna Nyman 2, Catarina Nyberg 2, Tove Salokivi 1, Nina Ottelin 1, Karla Itkonen 1, Malena Heikkinen 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Emilia Valkamo Dicken 3
Anna Lindahl Dicken 2
Anna Nerola Atlas 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Atlas: Alisa Jylkäs 1 x 2 min, Matilda Cordeiro suora punainen kortti
Dicken: Nina Ottelin 1 x 2 min

Erotuomarit: Mikael Voionmaa – Alexander Wessberg

Yleisöä: 75

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!