SIF selvään voittoon Atlaksesta

SIF avasi kauden voittotilinsä ottamalla selvän 34-14 (17-8)-voiton Atlaksesta.

SIF otti ottelun ohjat käsiinsä heti alusta alkaen johtaen ensimmäisen vartin jälkeen 10-2 eikä luovuttanut ohjaksia käsistään missään vaiheessa. Ensimmäisen jakson jälkipuolisko oli hieman tasaisempi, mutta tauolle lähtiessä SIF:n johto oli kahdeksan maalia.

Toisella puoliajalla SIF:n tahti vain kiihtyi ja se kasvatti eroa. Joukkue onnistui hyökkäyspäässä laajalla rintamalla Erica Gustafsson ja Madeleine Lindholm maalitykkeinään.

Atlaksen päävalmentaja Johan Öller oli pettynyt joukkueen peliin.

– Olen pettynyt, ettei tehty sitä, mitä oli harjoiteltu viimeaikoina paljon. Ei tultu alas. Vastustaja pääsi tekemään nopeita ja puolinopeita varsinkin alussa paljon. Otamme mukaan myös monia onnistumisia.

SIF-luotsi Petteri Forsström oli tyytyväinen.

– Päästiin tavoitteisiin. Meillä oli tavoitteita, jotka suoritimme hyvin. Ensimmäisellä puoliajalla juostiin hyvin.

Ottelun parhaana palkittu Gustafsson kiitteli esitystä.

– Pelasimme hyvin joukkueena. Yritimme tulla samalla kovalla asenteella kuin viime viikonloppuna ja onnistuimme.

Atlas-SIF 14-34 (7-14)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
Atlas: Sofia Joutjärvi 4, Emma von Nandelstadh 2, Meri Veikkola 2, Julia Lampinen 1, Emma Karvala 1, Alisa Jylkäs 1, Kia Hulkkonen 1, Matilda Cordeiro 1 (1), Jonna Ahlajoki 1

SIF: Erica Gustafsson 7, Madeleine Lindholm 5, Moa Wasström 4, Sirja Lassinharju-Heinonen 4,

Nicolina Fredriksson 4, Jessi Laasio 3, Sara Falck 3, Nea Puijola 2, Matilda Sjöstedt 1, Anna Nylund 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Erica Gustafsson SIF 3
Sirja Lassinharju-Heinonen SIF 2

Stella Bruncrona SIF 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Atlas: Emma von Nandelstadh 1 x 2 min
SIF: Ebba Sjöstedt 1 x 2 min, Jessi Laasio 1 x 2 min, Nea Puijola 1 x 2 min

Erotuomarit: Annika Laaksonen – Halina Lehto

Yleisöä: 70

 

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!