Dicken otti etulyöntiaseman GrIFK:ta vastaan

Dickenin ja GrIFK:n välisessä ottelusarjassa nähtiin ensimmäinen kotivoitto, kun Dicken siirtyi otteluparissa 2-1-johtoon voittamalla 26-19 (14-10).

GrIFK piti ottelua hallussaan vielä ensimmäisen vartin ajan ja kävi parhaimmillaan kolmen maalin johdossa, mutta Dicken kuroi eron umpeen ja vahvan jälkipuoliskonsa turvin sai neljän maalin johdon toiselle puoliajalle lähdettäessä.

Toisella puoliajalla GrIFK ei saanut takaa-ajoa aikaiseksi, vaan Dicken pystyi pitämään turvallisen etumatkan. Dicken pystyi myös kasvattamaan johtoa eikä sen voitto ollut missään vaiheessa uhattuna.

Näin Dicken johtaa ottelusarjaa 2-1 ja on voiton päässä finaalista.

Dicken päävalmentaja Ken Sirenius oli voittoon pääasiassa tyytyväinen.

– Mukava voitto, paras toinen puoliaika meiltä pitkään aikaan. Mutta kylmästi jos analysoidaan niin vieläkin on parannettavaa tasaisuudessa. Teknisten virheiden määrä pitää saada alas ja pitää olla vielä kylmäpäisempi kun päästään heittopaikkoihin. Silti olen todella tyytyväinen joukkueen esitykseen tänään ja me parannetaan ottelu ottelulta otteita.

GrIFK:n päävalmentaja Gustaf Ahlroos myönsi Dickenin paremmuuden.

– Dicken oli selkeästi parempi ensimmäisellä puoliajalla. Ei auta muu kun olla parempi seuraavassa ottelussa.

Dickenin maalivahti Kira Itkonen iloitsi voitosta.

– Taisteltiin joukkueena tänään ja näytettiin meidän henkinen vahvuus.

Dicken-GrIFK 26-19 (14-10)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
Dicken: Anna Westerlund 6 (4), Tove Salokivi 4, Matilda Peitsaro 4, Emilia Valkamo 3, Linn Wentzel 2, Anna Lindholm 2, Malena Heikkinen 2, Janica Sjöström 1, Anna Lindahl 1, Kira Itkonen 1

GrIFK: Johanna Hilli 4 (1), Emma Wickström 3, Carolina Rehnberg 3 (1), Mathilda Sandblom 2, Corinna Jensen 2, Linnea Harms 2, Sara Sandelin 1, Christina Rehnberg 1, Alexandra Karsten 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Kira Itkonen Dicken 3
Tove Salokivi Dicken 2
Malena Heikkinen Dicken 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Dicken: Anna Westerlund 1 x 2 min, Emilia Valkamo 1 x 2 min, Matilda Peitsaro 1 x 2 min
GrIFK: Linnea Harms 1 x 2 min, Mathilda Sandblom 1 x 2 min

Erotuomarit: Mikael Lindroos – Teemu Kaulio

Yleisöä: 0

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!