KyIF:lle kauden avausvoitto

KyIF avasi kauden voittotilinsä kaatamalla vieraskentällä Atlaksen selvästi 32-17 (15-7).

KyIF otti ottelun ohjat käsiinsä heti ottelun alussa kasvattaen tasaisesti johtoa koko ensimmäisen puoliajan jälkeen. Avausjakson jälkimmäisellä puoliskolla Atlas onnistui vain kolmesti maalinteossa ja samalla KyIF sai repäistyä tauolle mentäessä kahdeksan maalin johdon.

Toisella puoliajalla tahti jatkui samana ja KyIF kasvatti tasaisesti eroa. Lopulta taululla oli selvät voittolukemat KyIF:lle.

Atlaksen päävalmentaja Klaus Sarin ripitti omiaan pelin jälkeen.

– Puolustuksessa ollaan liian pehmeitä eikä tehdä sitä vaadittavaa työtä siellä. Hyökkäyspäähän vähän sama juttu, ei päästä vauhtiin ja liian staattista. Ja syöttöjen laatu ei tänään kyllä ollut mistään kotoisin, liikaa syöttöhasseja.

KyIF:n leirissä tunnelmat olivat luonnollisesti iloisemmat.

– Avautui oma peli. Päästiin pelaamaan omaa peliä puolustuksen kautta, KyIF:n päävalmentaja

Birgitta Lindholm pohti.

– Oli kiva voittaa. Ihan hyvin pelattiin, yhdeksän maalia heittänyt Maja Sannholm kommentoi.

Atlas-KyIF 17-32 (7-15)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
Atlas: Matilda Cordeiro 4, Wilma Rehnström 3, Alicia Eklund 3, Susanna Larkimo 2, Emma Karvala 2, Emma von Nandelstadh 1, Mariela Lönnqvist 1, Saara Koskinen 1

KyIF: Maja Sannholm 9 (4), Miisa Palkoranta 4, Nea Nousiainen 3, Reetta Mustonen 3, Jessi Laasio 3, Ingrid Degerth 3, Fanny Axberg 3, Aini Salminen 2, Rebecca Lönnqvist 1, Fanny Broman 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Maja Sannholm KyIF 3
Suvi Erhovaara KyIF 2
Ingrid Degerth KyIF 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Atlas: Sofia Joutjärvi 1 x 2 min
KyIF: Ingrid Degerth 1 x 2 min, Linda Melanen 1 x 2 min

Erotuomarit: Alexander Wessberg – Janne Liimatainen

Yleisöä: 56

 

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!