HIFK naisten cupin finaaliin – Dicken kaatui välierässä

Kolmas kerta toden sanoi HIFK:lle tällä kaudella Dickeniä vastaan ja Suomen Cupin välierä lauantaina päättyi tiukan taiston jälkeen HIFK:n eduksi

Koko ensimmäistä puoliaikaa leimasi tasaisuus. Johto vaihteli suuntaan ja toiseen, mutta vain kertaalleen HIFK käväisi kahden maalin johdossa, muuten ero ei missään vaiheessa ollut yhtä maalia enempää. Ensimmäisen välierän tapaan myös tässä ottelussa tauolle mentiinkin tasalukemissa.

Toisen jakson alkupuolella HIFK nykäisi nopeassa tahdissa kolmen maalin kaulan. Suuremmaksi ero ei päässyt repeämään, mutta HIFK piti sitkeästi kiinni johtoasemastaan Dickenin hengittäessä niskaan parin maalin tuntumassa. Rinnalle saakka Dicken ei kuitenkaan pystynyt puristamaan ja HIFK nappasi paikan loppuottelussa.

Naisten Suomen Cup, välierä:

Dicken – HIFK 18-21 (11-11)

HIFK kohtaa cupin loppuottelussa sunnuntaina 20.12. toisen välierän voittajan SIF:n.

Yleisöä: 300

Erotuomarit: Harri Nieminen, Markku Tuomi

Maalintekijät:
Dicken: Anna Lindahl 9, Jessika Gammals 3, Betina Lillqvist 3, Carolina Böckelman 1, Pia-Stina Pitkäjärvi 1, Tove Salokivi 1
HIFK: Johanna Hilli 5, Lotta Kulju 5, Ida Väyrynen 4, Silja Borgarsdottir Sandelin 3, Kathlen Ax 2, Petra Friman 1, Mari Paukku 1

Ulosajot:
Dicken: Alexandra Ahlroth, Jessika Gammals
HIFK: Ida Väyrynen 2, Kathlen Ax, Ida Bruun, Johanna Hilli

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!