Näin ratkeavat runkosarjan kärjen sijoitukset

Kauden 2014-15 SM-sarjan runkosarjan viimeinen kierros pelataan keskiviikkona 4.3. ja kärkikolmikon keskinäinen järjestys on vielä täysin avoinna.

HIFK lähtee keskiviikkoon pisteen edellä SIF:aa ja Dickenia. Kun HIFK ja Dicken kohtaavat keskenään, kaikki on vielä auki. Pelissä on paitsi runkosarjan voitto myös toinen suora välieräpaikka. Runkosarjan kolmonen aloittaa pudotuspelit jo puolivälieristä.

HIFK:n kannalta tilanne on selkein: Voitto tai tasapeli Dickeniä vastaan riittää runkosarjan ykkössijaan. Tasapisteissä HIFK on myös SIF:n edellä. Jos HIFK häviää Dickenille ja SIF voittaa Spartan, jää HIFK kolmanneksi. Kakkossijalle HIFK päätyy jos joukkue häviää Dickenille, mutta SIF ei voita Spartaa.

Dickenin kannalta tilanne on se, että runkosarjan ykköseksi joukkue nousee vain voittamalla HIFK:n ja samalla SIF:n on menetettävä ainakin yksi piste Spartalle. Kakkoseksi Dicken nousee voitolla HIFK:sta, jos SIF voittaa Spartan tai tasapelillä HIFK:ta vastaan, mikäli SIF häviää Spartalle. Kaikissa muissa tapauksissa Dicken jää kolmanneksi, sillä tasapisteissä SIF on edellä.

SIF:n asema on sikäli varsin hyvä, että voitto Spartasta vie joukkueen varmasti kahden parhaan joukkoon. Mikäli samaan aikaan HIFK ei voita Dickeniä, ovat siuntiolaiset ykkösiä. SIF putoaa kolmanneksi ainoastaan niissä tapauksissa, että se saa keskiviikon ottelustaan vähemmän pisteitä kuin Dicken omastaan.

Kolmanneksi runkosarjassa jäävä saa puolivälierissä vastaansa BK-46:n. Toiseksi puolivälieräpariksi on jo varmistunut Sparta – ÅIFK.

SM-sarjan pudotuspelit alkavat puolivälierien avausotteluilla tiistaina 10. maaliskuuta.

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!