Kohti kautta: PIF

PIF palaa SM-sarjaan pitkän tauon jälkeen, sillä viimeksi perinteikäs Piffen nähtiin pääsarjatasolla vuonna 1995. PIF:n kauden tärkein anti on nuoren joukkueen kasvutarina.

PIF:n päävalmentaja Robert Åberg lähtee kauteen realistisena. Nuoren joukkueen parhaat hetket ovat vasta edessä.

– Meillä on nuori ja nälkäinen joukkue, jonka seuraava taival on päästä pelaamaan parhaimpia pelaajia vastaan kotimaassamme. Heille pyritään antamaan niin hyvät olosuhteet kuin mahdollista, Åberg miettii kauden lähtökohtia.

– Ryhmä on energinen ja halua on oppia paljon. Varmaan vähän kestää, että pääsemme tempoon kiinni muihin verrattuna, mutta pikkuhiljaa. Yksi ongelma tietenkin on, että annoimme muille hieman tasoitusta viime vuonna, kun emme päässeet pelaamaan otteluita. Siinä on vähän ottamista kiinni. Hyvillä mielin lähdemme kuitenkin sarjaan, jatkaa Åberg.

PIF:lla on kokonaisuudessaan nuori joukkue. Tulopuolelle on saatu kuitenkin tärkeää kokemusta, kun muun muassa Anna Nylund ja Matilda Sjöstedt liittyivät joukkueen mukaan.

– Kokemus on tärkeää. Mieluiten ottaisimme montakin lisää, sillä nyt meillä on vain yksi 1990-luvulla syntynyt pelaaja. Kokeneet pelaajat näyttävät esimerkkiä harjoituksissa, vaikka hekin ovat vain 21-vuotiaita. He näyttävät meidän nuorille miten pitää harjoitella ja miten pitää olla harjoituksissa ammattimaisempi.

PIF sai jo varaslähdön kilpailukauteen Suomen Cupissa, kun Cocks kaatui maalirikkaassa pelissä 39-35.

– Se oli monelle ensimmäinen kilpailupeli vuoteen. Saimme siinä kaikille peliaikaa ja se oli meille enemmän harjoituspeli. Haimme siinä peliaikaa ja -tuntumaa.

PIF lähtee kauteen jalat tiukasti maassa.

– Ei ole virallista tavoitetta, mutta lähdetään härnäämään muita. Meillä on meteliä kotihallissa eikä sinne ole varmasti mukava tulla pelaamaan. Emme anna ainakaan helppoja pisteitä kotona. Vieraissa taistellaan ja yritetään koko ajan taistella joukkueena. Se on joukkueen tavoite. Vaikka tulisi vähän synkempiä jaksoja, mennään niiden yli, harjoitellaan kovaa ja päästään sitten taas eteenpäin, Åberg toteaa.

PIF:n SM-sarjan avaus on edessä sunnuntaina, kun se matkustaa KyIF:n vieraaksi.

SolidSport näyttää kaikki ottelu suorina lähetyksinä. Lisätietoa löytyy täältä.

 

Avainsanat:

 


Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 69€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk