Atlas ja GrIFK häntäpään kohtaamisessa

Sarjataulukon kahta viimeistä paikkaa pitävät Atlas ja GrIFK iskevät yhteen lauantaina Myyrmäessä. Atlaksella on haussa avausvoitto, kun taas GrIFK hakee nousua kohti tasaista keskikastia.

Atlaksen nuori joukkue on maksanut tällä kaudella kovia oppirahoja eivätkä loukkaantumiset ole helpottaneet vantaalaisten urakkaa. Se on hävinnyt kaikki pelinsä tähän mennessä ja maalierokin on jo yli sadan pakkasen puolella (106-219). Joukkueen hyökkäystehot lepäävät pitkälsi Carla Oleniuksen harteilla, joka on heittänyt tällä kaudella 41 maalia. Päästetyistä maaleista huolimatta maalivahti Tia Lehtinen on lukeutunut tällä kaudella joukkueensa parhaisiin.

Joukkueet kohtasivat toisensa sarjakauden avausottelussa ja tuolloin GrIFK oli vahvempi voittaen 26-16. Nyt kauniaislaiset lähtevät otteluun kolmen tappion säestämänä, kun alla on selvät tappiot HIFK:lle, Spartalle ja Dickenille. GrIFK on voittanut tähän mennessä kaksi ottelua, mutta toisaalta kaksi pistettä edellä ovat Sparta, ÅIFK ja BK-46, joten voitolla Granilla olisi nostaa osakkeitaan sarjataulukossa mukavasti.

Atlaksen ja GrIFK:n välinen ottelu alkaa Myyrmäessä kello 16.00.

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!