Sparta ja HIFK kohtaavat sunnuntaina

Sparta ja HIFK paketoivat SM-sarjan yhdeksännen kierroksen, kun joukkueet kohtaavat sunnuntain ainoassa ottelussa.

Joukkueiden kauden ensimmäinen ottelu päättyi HIFK:n 39-34-voittoon, joten Spartalla on nyt kalavelkojen maksun paikka. Sparta on voittanut tällä kaudella kolme ottelua, mutta edellinen on lokakuun lopulta, kun se voitti kotonaan Atlaksen. Sen jälkeen se on kärsinyt niukan tappion BK-46:lle sekä hieman selvemmän SIF:lle.

HIFK on sen sijaan vahvassa voittoputkessa SM-sarjassa. Se hävisi sarjan avausottelussa Dickenille, mutta on sen jälkeen voittanut kaikki kahdeksan muuta otteluaan. Toisaalta se hävisi Suomen Cupin välierässä Dickenille, joten kaikki kilpailut mukaan lukien voittoputki katkesi sen viime ottelussa. Dicken voitti oman ottelunsa lauantaina, joten mieliäkseen takaisin jaetulle kärkipaikalle, on HIFK:n napattava ottelusta täysi potti. Ottelu alkaa kello 14.00.

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!