Kohti kautta: GrIFK

Viime kaudella neljänneksi päätynyt GrIFK lähtee uuteen kauteen melkoisesti muuttuneella joukkueella.

Granin joukkueessa on tapahtunut isoja muutoksia kesän aikana. Kaikkiaan kymmenisen pelaajaa lähtenyt ja viisi pelaajat tullut. Yksi tulijoista on kasvattajaseuraansa paluun tehnyt Carolina Böckelman, joka tuo vahvaa rutiinia ryhmään.

– Oma päätökseni siirtyä tänne johtui siitä, että olen pelannut aiemmin isosiskoni kanssa Spartassa ja nyt minulla oli mahdollisuus pelata pikkusiskoni kanssa, Böckelman kertaa.

Mitä eroja tässä nykyisessä joukkueessasi on edelliseen seuraasi Dickeniin?

– Minä luulen, että ainakin tähän kauteen me olemme molemmat aika samanlaisia joukkueita, koska molemmat ovat nuoria ja nopeita.

Böckelman uskoo, että Kauniaisissa pystytään hyvin sopeutumaan hurjaan pelaajaliikenteeseen.

– Minun mielestäni on mennyt kyllä tosi hyvin nyt, kun uudet pelaajat ovat tulleet mukaan joukkueeseen. Itse en ole vielä ollut siellä, mutta ainakin sen käsityksen olen saanut, että kesä on mennyt hyvin ja hyvin ovat treenanneet yhdessä.

– Olemme myös saaneet junnuja mukaan, jotka on nostettu ylös. Kyllä minä luulen, että tuolla kokoonpanolla me pärjäämme ihan hyvin, Bäckelman toteaa.

Viime kaudella joukkueen peli oli ailahtelevaa. Tähän pyritään nyt saamaan muutosta.

– Yhdessä on sovittu, että satsataan kunnolla, ollaan motivoituneita, halutaan tehdä jotain hyvää ja halutaan olla siinä ylemmässä päässä. Yritämme saada sitä mitalia. Viime kaudella se oli jo aika lähellä, mutta pitää tehdä vielä vähän enemmän töitä, jotta päästään sinne.

GrIFK
Kaudella 2017-18:
Rukosarjan 3., ylemmän jatkosarjan 4., voitti puolivälierässä KyIF:n 2-1, hävisi välierässä HIFK:lle 0-3, hävisi pronssiotteluissa BK-46:lle yhteismaalein 39-51.

Uudet pelaajat:
+ Greta Wirén (Dicken)
+ Corinna Jensen (SIF)
+ Carolina Böckelman (Dicken)
+ Emma Wickström (HIFK)
+ Sandra Cadenius

Lähteneet pelaajat:
– Emelie Berglund (ÅIFK)
– Wilhelmina Wolff (Örebro)
– Katarina Korhonen (lopettanut)
– Helen Bergman
– Anette Salonen
– Alisa Kankainen (lopettanut)
– Fredrika Lagerbohm
– Ida Martin
– Johanna Toivola
– Onay Sari

Kaikki SM-sarjan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!